Hanna, Johanna, Jenni

Vain elämää

Valikko

Tältä näyttäisi unelmakaarti edesmenneiden artistien Vain elämää -ohjelmaan – IS:n lukijat valitsivat

Julkaistu:

Vain elämää
Ilta-Sanomien lukijat äänestivät, keitä artisteja olisi mukana Vain elämää -ohjelmassa, jos tuonpuoleiseen siirtyneet mestarit ja laulajalegendat olisivat mahdollista saada sarjaan.
Nelosen Vain elämää -ohjelmassa on viiden tuotantokauden aikana esiintynyt yhteensä 35 tunnettua suomalaista artistia aivan kotimaisen musiikkitaivaan huipulta.

Mutta mitä jos Vain elämää voitaisiinkin järjestää edesmenneiden artistien kesken? Ketkä artistit tähdittäisivät sarjaa tuolloin ja miltä sarja näyttäisi?

Ilta-Sanomien lukijat kertoivat tiistaina järjestetyssä äänestyksessä mielipiteensä siitä, keiden artisti-ikonien kuuluisi olla mukana edesmenneiden Vain elämää -ohjelmassa. Lukijoiden toivelistan kärkipäässä oli selkeä kärkikaksikko: Leevi and the Leavings -yhtyeen laulaja-lauluntekijä Gösta Sundqvist sekä suomirockin ikoni Juice Leskinen.

Sekä Sundqvist että Leskinen saivat yhteensä 16 prosenttia äänistä. Kolmanneksi äänestyksessä sijoittui Irwin Goodman (13 prosenttia äänistä) ja neljänneksi Kirka kymmenen prosentin ääniosuudella. Kärkinelikon vanavedessä olivat lisäksi Kari Tapio ja Tapio Rautavaara, molemmille seitsemän prosenttia äänistä.

Vain elämää -formaattiin kuuluu, että ohjelmaan mahtuu kerrallaan aina seitsemän artistia, joista neljä on aina ollut miehiä ja kolme naisia. IS:n lukijaäänestyksen kärkiseitsikkoon mahtui kuitenkin vain yksi naisartisti, takavuosien laulajatähti Carola (4%).

Kaksi seuraavaksi eniten ääniä saaneet naiset olivat Kikka (2%) sekä Laila Kinnunen (2%).

Näin ollen IS:n lukijoiden unelmakattaus edesmenneistä artisteista koostuvaan Vain elämää -ohjelmaan olisi seuraavanlainen: Juice Leskinen, Kikka, Gösta Sundqvist, Laila Kinnunen, Kirka, Carola sekä Irwin Goodman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    2. 2

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    6. 6

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    7. 7

      Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

    8. 8

      Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

    9. 9

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    10. 10

      Linkin Parkin Chester Bennington laulaa hittiään nuorelle fanille – tämä video sattuu nyt sydämeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    2. 2

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    6. Näytä lisää