Aija, Aava

Vain elämää

Valikko

Chisu odottaa Vain elämää -kuvauksia ristiriitaisin tuntein: ” Lievä paniikki”

Vain elämää
Chisu aikoo pitää riman korkealla työstäessään muiden artistien biisejä.
Chisulla on Vain elämää -kuvauksista etukäteen ristiriitaiset tunteet. Hän odottaa viikolta heittäytymistä, kokemuksia, uusia ystäviä, hyvää musiikkia ja meininkiä – ja vähän itkua – mutta biisien suhteen suosikkilaulaja on nostanut riman todella korkealle.

– Lievä paniikki. Ehdinkö tehdä biisit hyvin kaikkia artisteja kunnioittaen ja niin, että itselläni on fiilis, että tästä tuli kova juttu, Chisu miettii.

Chisua on pyydetty mukaan aiemmillekin Vain elämää -kausille, mutta hän ei ole aikataulujensa puitteissa ehtinyt aiemmin mukaan.

Nyt hän aikoo laittaa itsensä täysillä likoon työstäessään muiden artistien kappaleista omia versioitaan.

– Joku on tehnyt tosi hienon biisin, ja sitten saat sen hyppysiisi ja voit tehdä sille oikeasti mitä vain. Tässä ei saa pelätä omaa luovuuttaan. Nyt on oikein lupa mellestää – sitä kyllä odotan tosi paljon ja toki itse ohjelmaa ja viikkoa Hirvensalmella! Tosi ihana saada tällainen kokemus.

Chisun uusin levy Polaris julkaistiin viime vuoden lokakuussa.

Vain elämää alkaa syyskuussa Nelosella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. 6

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    7. 7

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    8. 8

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. Näytä lisää