Jaakko, Jimi

Vain elämää

Valikko

Kommentti: Vain elämää iskee kultasuoneen

Julkaistu: , Päivitetty:

tv:ssä klo 20
Perjantai-iltana kello 20 Nelosella alkaa musikaalinen suurtuotanto Vain elämää.
Ei voi mennä pahasti metsään, jos ohjelmaan saadaan koottua tällainen kattaus suomalaismusiikin kärkikaartia. Hirvensalmelle asutettiin viikoksi samoihin tiloihin Katri Helena, Jari Sillanpää, Kaija Koo, Erin, Neumann, Jonne Aaron ja räppäri Cheek.

Nelosen uusi sarja osuu vielä syvemmälle, se menee suomalaisuuden, tunnetilojen ja musiikin ytimiin.

Ohjelman idea on samanlainen kuin Linnan tähdissä, sillä erotuksella, että tässä pääpaino on kulloisenkin muusikon lauluissa, joista muut tekevät omat versionsa.

Ensimmäisenä on vuorossa Jari Sillanpää, jonka kappaleista kuullaan kuusi täysin uutta sovitusta. Cheekin Kaduilla tuulee on niistä herkullisimmasta päästä.

Tunnin mittaisessa ohjelmassa nähdään monet kyyneleet, halaukset ja sisäpiiritietoa muusikoiden sielunelämästä ja esimerkiksi jännityksestä lavalla. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu laulaa omaa sovitustaan vastapäätä kappaleen alkuperäistä esittäjää.

Tiesittekö muuten, että Jari Sillanpää inhosi aikanaan Kaduilla tuulee -kappaletta? Hänen mielestään se oli jankkaava ja hän ihmetteli, kuinka siitä tuli hitti.

Musiikin ohella kulloisenkin päivän isäntä tai emäntä tekee muulle seurueelle pari tehtävää.

Tätä sarjaa on pakko seurata loppuun asti. Yksi on varma: näistä kappaleista tehdään vielä levy. Jos ei, lupaan syödä palasen talvipipostani kirsikkahillon kera.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    5. 5

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    4. 4

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    5. 5

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    6. Näytä lisää