Alma

Vain elämää

Valikko

Arvaa kuka innostuu räppäämään Cheekin päivänä?

Julkaistu:

Nelosen Vain elämää -ohjelmassa artistit heittäytyvät itselleen vieraimman tyylin pariin, kun vuorossa on Cheekin päivä. Arvaa kuka artisteista uskaltautuu räppäämään?
Katri Helena myöntää jaksossa, että suorastaan järkyttyi, kun näki ensimmäisen kerran listan artisteista, jotka olisivat ohjelmassa mukana.

- Ajattelin, että ei voi olla totta, kuinka he ovat valinneet tällaista genreä ja minut! Ajattelin, että mun täytyy sanoa, että jään pois tästä sarjasta, Katri Helena nauraa.

Cheekin päivä tuntuukin aiheuttavan toistaiseksi selvästi eniten kutinaa ja jännitystä artistien keskuudessa, sillä hiphop ei ole entuudestaan lähelläkään kenenkään omaa tyyliä. Mutta kuka artisteista, Katri Helena, Jari Sillanpää, Jonne Aaron, Erin, Kaija Koo vai Neumann, uskaltautuu heittäytyä itse räppäämään?

- Pahempaa rastia ei voisi olla, myöntää Kaija Koo.

Hän on kuitenkin ainoa, joka uskaltaa tarttua härkää sarvista. Kaija Koo esittää kappaleen Mikä siinä on ja vetäisee varsin vakuuttavasti myös biisin räp-osuuden.

- Hyvin meni, hieno flow, Cheek kehuu jälkeen päin.

- Tämä oli melkein kuin olisi uudella planeetalla käynyt, aukesi kokonaan uusi maailman, Katri Helena kiittelee päivän päätteeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    2. 2

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – ”Tilanne on vähän ikävä”

    3. 3

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

    8. 8

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    9. 9

      Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

    10. 10

      Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    9. 9

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    10. 10

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    2. 2

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – ”Tilanne on vähän ikävä”

    3. 3

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    6. Näytä lisää