Alma

Vaalit 2015

Valikko

Venäjällä hehkutetaan Suomen vaalitulosta: ”Hän tulee kannattamaan suhteiden parantamista”

Julkaistu:

Kremlin instituutin tutkija hehkuttaa keskustan voittoa merkkinä siitä, että Suomi tulee lähentymään Venäjää.
Kremliä lähellä oleva tutkija Jelena Hotkova on varma, että Suomen keskustajohtoinen tuleva hallitus haluaa ennen kaikkea parantaa suhteita Venäjään.

Hotkovan mukaan on jopa mahdollista, että Suomi tulee jatkossa poikkeamaan Euroopan unionin yhteisestä Venäjä-linjasta, vaikkakin keskusta kannattaa Suomen aktiivista osallistumista EU:n politiikkaan.

– Se, että Sipilä ilmoitti toimivansa eurooppalaisen solidaarisuuden raameissa, on retoriikkaa. Hän tulee kannattamaan suhteiden parantamista Venäjään, ennen kaikkea kahdenvälisesti, Hotkova sanoi radio Sputnikin haastattelussa.

– Eli siis tullaan tekemään kaikki sen eteen, että talousyhteistyö Venäjän kanssa nousisi yhdeksi Suomen talouden stimulantiksi ja talouskasvun moottoriksi, Hotkova sanoi.

Hotkovan haastattelusta kertoi uutistoimisto Ria Novosti. Venäläinen Sputnik-radio kuuluu samaan Venäjä tänään -mediakonserniin Ria Novostin kanssa, ja ne kaikki toimivat Venäjän presidentinhallinnon ohjauksessa.

Hotkova on Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (Risi:n) johdon neuvonantaja ja tutkija, joka on erikoistunut Euroopan unioniin ja Euroopan turvallisuuspolitiikkaan. Risi-ajatushautomo kuuluu Venäjän presidentinhallinnon yhteyteen ja sen tehtävänä on toimittaa tutkimustietoa muun muassa Vladimir Putinin päätöksenteon tueksi.

Suomessa Risi-instituutti tunnetaan parhaiten siitä, että kiivaana venäläisten puolustajana tunnettu dosentti Johan Bäckman toimii laitoksen edustajana Pohjoismaissa.

Keskusta suhtautuu varauksellisesti Natoon

Hotkovan mukaan keskustapuolue suhtautuu hyvin skeptisesti Euroopan unionin heikkojen maiden taloudelliseen avustamiseen, mutta vieläkin varauksellisemmin puolustusliitto Natoon.

– Mitä tulee Nato-jäsenyyteen, niin hän (Sipilä) on jyrkästi vastaan. Hänen mielestään se ei ole pelkästään ei-toivottavaa, vaan monessa mielessä tuhoisaa ajatellen Suomelle tulevia taloudellisia seuraamuksia.

Suomalaiset pysyttelivät uskollisina heidän neutraalille statukselleen.

Hotkovan mielestä vaalikamppailun aikana Suomea yritettiin saada mukaan Nato-peliin.

– Heidät yritettiin saada mukaan peleihin, jotka eivät ole millään tavalla heille hyödyllisiä. Tarkoitan Nato-keskeistä mallia, militaristisen psykoosin vahvistamista. Mutta suomalaiset pysyttelivät uskollisina heidän neutraalille statukselleen ja ymmärrykselle siitä, että Venäjä-suhteet ovat hyvin tärkeitä Suomelle, Hotkova luonnehti.

Hotkovan mukaan Suomi on keskustapuolueen johtamana kiinnostunut raja-alueen yhteistyöstä ja suurista yhteisistä investointi- ja talousprojekteista.

– Tämä kaikki tulee saamaan uutta vauhtia. Suomalainen paita on sittenkin lähempänä kehoa, hän sanoi käyttäen väännöstä venäläisestä vertauksesta.

Alkuperäisessä venäläisessä sananparressa puhutaan siitä, kuinka ”oma paita on aina lähempänä kehoa” – eli kuinka ihminen yleensä ajattelee ensin itsensä ja läheistensä etua. Hotkovan vertauksen voi tulkita vaikkapa niin, että Suomi itse ymmärtää hyötyvänsä Venäjä-suhteestaan ja että myös venäläisille Suomi on läheinen.

”Keskusta ei yritä juosta veturin edellä”

Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Leonid Kalashnikov kommentoi myönteiseen sävyyn keskustan vaalivoittoa. Hänen mukaansa Suomen keskusta kannattaa maltillista Venäjä-politiikkaa, vaikka onkin tukenut EU:n Venäjä-pakotteita.

– Mutta se (keskusta) ei yritä juosta veturin edellä, kuten tähän asti vallassa olleet poliittiset voimat, jotka ehdottivat Natoon liittymistä, Kalashnikov kuvaili uutistoimisto Ria Novostille.

Sanonta ”yrittää juosta veturin edellä” kuvaa asioiden edelle kiiruhtamista tai hullunrohkeaa toimintaa, johon ei kannattaisi ryhtyä. Kalashnikovin mukaan keskusta suhtautuu kielteisesti sekä Nato-jäsenyyteen että uusiin mahdollisiin Venäjä-pakotteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    6. 6

      Rivitaloasunnossa paloi Kauhavalla – 5 nuorta viety hoitoon

    7. 7

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    8. 8

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    9. 9

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    10. 10

      HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    6. Näytä lisää