Pertti, Albert

Vaalit 2015

Valikko

Hän on vastuussa keskustan hämmentävästä Suomi kuntoon -korvamadosta – ”Jotkut sanovat, että ihan hirveä”

Keskustan Suomi kuntoon -vaalimainoslaulu on herättänyt sosiaalisessa mediassa ristiriitaisia tuntoja.
Artikkelin videolla kansanedustaja Paula Lehtomäki laulaa karaokessa keskustan risteilyllä vaalikappaletta muun keskustaväen tanssiessa taustalla.

Sosiaalisessa mediassa keskustan vaalirenkutus ”Suomi kuntoon” on herättänyt ristiriitaisia tuntoja: monia on ärsyttänyt herkästi päähän soimaan jäävä kappale. Oli tarkoituskin, että laulu on helposti tarttuva, kertoo keskustan viestintävastaava Hanna-Maija Kause, joka tunnustaa tilanneensa kappaleen.

– Viime kädessä sen hyväksyi puoluesihteeri, mutta minun esitys se oli. Yksi reunaehto oli tietysti, että se on korvamato. Sellainen tilattiin ja sellainen tuli, Kause kertoo.

Kappaleen sanat on tehnyt mainostoimistoyrittäjä Juha Louhivuori, joka tunnetaan myös Mari Kiviniemen puolisona. Melodian on tehnyt tuotantoyhtiö Miracle Sound. Kappaleen laulaa ammattilaulaja Karoliina Kotala.

– Halusimme, että kappaleessa on menevä ja rokahtava meininki. Sillä haluttiin viestiä toivoa ja eteenpäin menoa, eikä jurnuttamista tai surumielisyyttä, vaan sellaista kyllä tästäkin selvitään -tunnelmaa, Kause selvittää.

Viestintävastaavan mukaan keskustan renkutuksesta on tullut hyvin paljon palautetta.

– Se mitä eniten on tullut on, että kauheeta, kun se jää soimaan päähän. Mutta enimmäkseen palaute on ollut positiivista. Jotkut sanovat, että ihan hirveä, mutta jää tosi hyvin päähän. Omat ovat hyvin ottaneet sen vastaan ja se on ollut hyvä kampanjatunnus, Kause miettii.

Kausen mukaan ”Suomi kuntoon” esiteltiin ensi kerran puolueväelle keskustan eduskuntavaaliristeilyllä, jolloin kappaleesta tehtiin myös karaokeversio. Sen jälkeen se on soinut ahkerasti niin keskustan radio- kuin televisiomainoksissakin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    6. 6

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    7. 7

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    8. 8

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    9. 9

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    10. 10

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    7. 7

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    6. Näytä lisää