Aija, Aava

Vaalit 2015

Valikko

Pakkoruotsi synnytti kiivaan väittelyn – ”Tuo on käsittämätön väite!”

Kansanedustaja Juho Eerola (ps) sai vastaansa vähemmistövaltuutettu, ex-ministeri Eva Biaudetin (r) ISTV:n Taistelupari-vaaliväittelyissä keskiviikkona. Aiheena oli pakkoruotsi.
Eerola vastustaa pakollista ruotsin kielen opiskelua kouluissa.

– Suurimmalle osalle suomalaisista ruotsin kielestä ei ole yhtään mitään hyötyä, Eerola sanoi.

Biaudet kertoi, että maailmalla ihannoidaan Suomea, jossa kaksi eri kieliryhmää elää sovussa.

– Tavallaan nyt halutaan heittää tämä menestysmalli roskakoppaan, Biaudet tuumasi.

Keskustelu yltyi välillä kiivaaksi. Katso yllä olevalta videolta, miten väittely eteni.

Biaudet: Lapset eivät saa valita

Biaudet muistutti, että lasten ei pidä voida voi valita aineita, joita he koulussa opiskelevat.

– Neljän lapsen äitinä voin sanoa, että aika monet aineet on koulussa sellaisia, että jos lapset saisivat valita, niitä ei opeteltaisi tai ei mentäisi kouluun, mutta se ei välttämättä johda kovin hyvään.

Eerola viittasi Åbo Akademin tutkimukseen, jonka mukaan 75 prosenttia suomea äidinkielenään puhuvista aikuisista luopuisi pakollisesta ruotsista.

– Näkemys perustuu siihen, että vanhemmiten he huomaavat, että ruotsista ei ole mitään hyötyä. Muista aineista, joita kouluissa on opeteltu – jopa murtomaahiihdosta – saattaa olla ehkä jotain hyötyä.

– Suomi ei ole kaksikielinen maa. Suurin osa Suomen kansasta elää täysin yksikielisellä alueella.

Biaudet sanoi, että ruotsia tarvitaan työmarkkinoilla. Hänen mielestään koululaisia ei pitäisi jakaa kahteen kastiin, joista toiset opiskelevat ruotsin ja toiset eivät.

– Mielestäni pakollinen ruotsin opettelu koulussa on sama kuin pakollisen matematiikan ja historian. Se on terveellistä ja hyödyllistä kaikille oppilaille.

Eerola oli eri mieltä.

– Itse olen täysin päinvastaista mieltä siitä, että ruotsin kieli olisi muka yhtä tärkeää kuin matematiikka tai historia. Tuo on käsittämätön väite.

Kehätuomari Harri Moision mielestä voiton vei Biaudet.

Taisteluparit jatkuvat tiistaina 7.4. kello 18. Väittelyt nähdään tuttuun tapaan suorana ISTV:ssä. Olet tervetullut seuraamaan Taistelupareja myös paikan päälle Sanomatalon Mediatorille. Tiistaina ääneen pääsevät:
  • Li Andersson (vas) ja Hjallis Harkimo (kok): Sakotetaanko Suomessa menestyksestä?
  • Lola Wallinkoski (kok) ja Olli Immonen (ps): Onko Suomi riittävän suvaitsevainen?
  • Ben Zyskowicz (kok) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas): Elvytystä vai lisää leikkauksia – kuinka talous pelastetaan?
Lue, miten Ilta-Sanomien politiikan toimittajat kommentoivat mittelöitä alla olevassa seurannassa. Seuranta ei välttämättä näy kaikissa mobiililaitteissa.

Live Blog Taistelupari 1.4.2015
 
Ota kantaa

Kumpi pärjäsi paremmin?

Eva Biaudet 16% Juho Eerola 84%
Ääniä yhteensä 1591
  • Taistelupari

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. 6

      Kammottava taklaus järkyttää jalkapallomaailmaa – kuvat valioliigatähdestä rajua katsottavaa

    7. 7

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    8. 8

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    9. 9

      IS seuraa: TPS hurjana kotonaan, Jyväskylässä kolme pikamaalia

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. Näytä lisää