Minna, Vilma, Miina

Vaalit 2015

Valikko

Turkulainen hittilaulaja ja tuttu tv-kasvo pyrkivät eduskuntaan

Julkaistu:

Sdp julkistaa tänään kaksi tunnettua eduskuntavaaliehdokasta.
Toimittaja, kirjailija Timo Harakka lähtee Sdp:n ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Harakan ehdokkuus julistetaan virallisesti vielä tänään iltapäivän aikana.

Harakka oli ehdolla viime kevään eurovaalissa.

– Minua on kysytty viime keväästä lähtien yhtä mittaa ehdokkaaksi ja olen joka kerta sanonut ei, mutta ihan viimeiseen puheenjohtajan (Antti Rinne) vetoomukseen vastasin sitten Laurin (Ihalainen) esimerkin voimalla kyllä, Harakka kertoi Ilta-Sanomille tänään.

Harakan oli määrä toimia vaaleissa Ihalaisen vaalipäällikkönä ja hän on sitä edelleen.

– Lauri on vähän syypää tähän. Kun olin pyytämässä häntä Keski-Suomeen ehdokkaaksi, ja kun hän siihen kaikkien riemuksi suostui, niin hän sanoi, että minä olen sitten hänen vaalipäällikkönsä.

– Nyt kun olen ollut siinä mukana ja seurannut, miten hän ei päästä itseään eläkkeelle ja lähtee vielä kerran oman kotiseutunsa puolesta ehdolle, niin minulle tuli velvoite, että minunkin pitää ajatella muuta kuin omaa parasta ja omaa hyvinvointia, Harakka perustelee päätöstään.

Teillä on helsinkiläisen vihreän intellektuellin imago. Miten se puree uusmaalaiseen duunariin?– Sehän tietysti nähdään vaaleissa. Mutta mikä se imago nyt tarkalleen on? On totta, että ympäristöasiat ovat aina olleet minulle tärkeitä, mutta kyllä ne ovat sitä uusimaalaisillekin. Uudenmaan isot kysymykset liittyvät joukkoliikenteeseen, asuntorakentamiseen ja työllisyyteen. Mutta kyllä minä nyt työläisperheestä olen lähtöisin, paperitehtaan juurelta Äänekoskelta.

Eli teillä on aito työläistausta?– Isäni oli kirvesmies paperitehtaalla. Ei se sen aidommaksi paljon mene.

Harakan mukaan hänen vaaliteemansa (joukkoliikenne, asuntorakentaminen, työ) ovat Uudenmaan kolme kohtalonkysymystä.

– Uusimaa on jo nyt Suomen veturi, mutta ennusteiden mukaan seuraavien 15 vuoden suurin osa Suomen työpaikoista, yli 20 000, tulee Uudellemaalle Helsinki mukaan lukien. Ihmisille täytyy löytyä asuntoja, heidän pitää päästä liikkumaan, työhaluisen työvoiman ja työvoiman pitää kohdata.

Paljonko odotatte saavanne ääniä?– No, eurovaaleissa sain Uudeltamaalta 4300 ääntä, joka oli noin viidesosa siitä, mitä sain koko Suomesta. Siitä pitäisi petrata jonkin verran.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Sdp sai Uudeltamaalta läpi seitsemän ehdokasta. Sdp:n Viimeisen läpimenijän äänimäärä oli 4255 ääntä.

Tommi Läntinen: ”Neljäs vaali, johon pyydetty”

Sdp julkistaa tänään myös muusikko, yrittäjä Tommi Läntisen ehdokkuuden. Myös Läntinen on ehdolla Uudellamaalla.

– Tämä on neljäs vaali, johon minua pyydetään. Maria Guzenina (sd) ja Antti Rinne (sd) ottivat yhteyttä, heavy duty -lähestyminen.

Läntisen mukaan aikaisemmatkin yhteydenotot tulivat demareista.

Läntisellä on vahva turkulainen leima, mutta hän kertoo asuneensa pääkaupunkiseudulla jo 25 vuotta. Läntinen asuu tällä hetkellä Espoossa.

– Vahvan turkulaismaineen kun saa, niin eihän siitä luovuta, tietenkään.

Miten uskotte, että turkulaisuus uppoaa uusimaalaiseen äänestäjään?– Enpä mä usko...Uusimaa on täynnä porukkaa, joka on tullut muualta. Olen asunut täällä niin kauan.

Mitkä ovat vaaliteemanne?– Minulle tärkeitä asioita ovat lapset ja nuoret, heidän hyvinvointinsa, terveydenhoito sekä siinä erityisesti mielenterveydenhoito sekä luovat alat.

– Olen ollut mukana toimikunnissa, jotka edistävät luovan alan tekijöitten verotus- ja yrittäjäasioita siihen suuntaan, mitä ne ovat muillakin yrittäjillä.

Koetteko olevanne julkkisehdokas?– En. En ole koskaan kokenut olevani julkkis. Olen muusikko, taiteilija, joka tekee julkista työtä. En ole koskaan ollut julkisuuden perään, se ei ole koskaan ruokkinut minua vaan olen aina mennyt mennyt musiikki edellä.

Läntisen ehdolle asettumiseen liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Läntinen nimittäin esiintyy tänään Helsingissä Olli Rehnin (kesk) kampanja-avauksessa.

– Heh, tämä oli ihan sattuma ja sattuma on kuulemma Jumalan tapa osoittaa huumorintajua.

Läntinen kertoo kertoneensa asiasta demareille, kun ehdokkuus sinetöitiin.

– He sanoivat, että totta kai menet. He tietävät, että me ollaan Ollin kanssa ystäviä.

Läntisen mukaan hänen ja Rehnin ystävyys on perua jo 20 vuoden takaa, kun miehet ensimmäisen kerran kohtasivat jalkapalloaiheisessa hyväntekeväisyyskampanjassa.

– Kemiat toimivat heti ja olemme asuneet mm. Brysselissä samaan aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    2. 2

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    6. 6

      Epäily: Röyhkeä valepoliisikolmikko jäi kiinni – huijasivat jopa satojatuhansia euroja

    7. 7

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    8. 8

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    9. 9

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    10. 10

      Dingo nousee tänään keikkalavalle ensi kertaa 15 vuoteen – erimielisyydet selätetty: ”Kävimme läpi kipeitä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    9. 9

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    10. 10

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    2. 2

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    6. Näytä lisää