Vappu

Vaalit 2011

Valikko

Uudet kansanedustajat nihkeitä avaamaan vaalirahoitustaan

Viime vuosina vellonut vaalirahakohu ei ole saanut uusia kansanedustajia avaamaan erityisen innokkaasti eikä ripeästi vaalirahoitustaan.

Pakollista vaalirahoitusilmoitusta ei ollut tehnyt torstaihin kello 16:een mennessä yksikään vastavalituista kansanedustajista.

Ilmoitus on tehtävä Valtiontalouden tarkastusvirastolle kahden kuukauden kuluessa vaalien vahvistamisesta. Ilmoituksia on ollut mahdollista jättää keskiviikkoillasta lähtien.

Uudet kansanedustajat eivät myöskään kunnostautuneet vapaaehtoisten ennakkoilmoitusten tekemisessä ennen vaaleja. Ilmoitus sisältää suunnitelman vaalirahoituksesta ja vaalikampanjan kuluista. Vain hieman alle puolet uusista edustajista on toimittanut Valtiontalouden tarkastusvirastolle mainitun ilmoituksen.

Kokoomuslaiset laiskimpia

Eri puolueista kokoomuksen edustajat ovat avanneet vaalirahoitustaan laiskimmin. STT:n laskelmien mukaan puolueen uusista kansanedustajista vain noin joka viides on vaivautunut tekemään ennakkoilmoituksen.

Ahkerimpia ovat olleet vihreiden edustajat, jotka kaikki ovat antaneet alustavat tiedot rahoituksesta. Myös vasemmistoliittolaiset ja kristilliset ovat olleet muita aktiivisempia ilmoittajia.

Ennakkoilmoitusten jättämisessä on nähtävissä alueellisia eroja. STT:n neljän läntisen ja neljän itäisen vaalipiirin vertailussa kävi ilmi, että idän suunnalla edustajat ovat kertoneet kampanjarahoituksestaan selvästi innokkaammin kuin lännestä valitut toverinsa.

Siinä missä reilu neljännes Vaasan, Satakunnan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen yhteenlasketuista edustajista teki ennakkoilmoituksen, Pohjois-Karjalan, Pohjois- sekä Etelä-Savon ja Kymen edustajista noin kaksi kolmesta avasi rahoitustaan.

Pohjoisen ja etelän välillä ei vastaavaa eroa ole. Niin Oulussa ja Lapissa kuin Helsingissä sekä Uudellamaalla ilmoituksen on tehnyt hieman yli puolet läpipäässeistä.

"Ilmoitus ehdokkaan oma asia"

Silmiinpistävää on, että muutamassa vaalipiirissä joidenkin puolueiden ehdokkaat eivät jättäneet yhtään ennakkoilmoitusta. Esimerkiksi kokoomuksen ehdokkaat Satakunnan ja Vaasan vaalipiireissä eivät avanneet rahoitustaan lainkaan ennen vaaleja.

Satakunnan kokoomuksen puheenjohtaja Juhani Grönroos kertoo, ettei piirijärjestö ohjeistanut ehdokkaita tekemään vapaaehtoista ilmoitusta.

–Se on jokaisen ehdokkaan oma asia. Kun vaaliorganisaatioissa ei ole juuri ammattilaisia mukana, siinä kestää jonkin aikaa, ennen kuin saadaan selville, mitä kampanjointi tuli maksamaan, Grönroos arvelee.

Esimerkiksi Satakunnan piirin kansanedustajaa Sampsa Katajaa (kok.) epäiltiin vaalirahasotkun yhteydessä rikoksesta Rovaniemen kelkkatehtaan tapauksessa. Hän vältti kuitenkin syytteen. Tapaus ei saanut kokoomuspiiriä patistelemaan ehdokkaita kertomaan kampanjabudjetistaan.

Tehdyissä ennakkoilmoituksissa suurin kampanjasumma on 55000 euroa, joka on keskustan Juha Sipilällä sekä kokoomuksen Jukka Kopralla. Pienin arvio kuluista eli 2500 euroa on perussuomalaisten Jari Lindströmillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      Ruotsin Jakobsbergissä palaa moskeija

    3. 3

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. 6

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    7. 7

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    8. 8

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    9. 9

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    10. 10

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      Ruotsin Jakobsbergissä palaa moskeija

    3. 3

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. Näytä lisää