Aatu, Aatto

Vaalit 2011

Valikko

Vihreät hajulla: Näin Sinnemäen puhelinnumero kaapattiin?

Julkaistu:

Vihreät ei ole vielä saanut selville, kuka lähetti puheenjohtaja Anni Sinnemäen numerosta tekstiviestin, jossa mainostettiin Helsingin vaalipiirissä ehdolla ollutta perussuomalaisten Juhani Mönkköstä.
- Emme tuomitse ketään, mutta olemme tekemässä asiasta rikosilmoituksen, kertoo vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi.

Laturin mukaan puhelinnumeron kaappaaminen on mahdollista.

- Ilmeisesti kyse on väärin käytetystä spämmitekstipalvelimesta, josta viesti on lähetetty. Sen myötä pystyy lähettämään tekstiviestejä muiden numeroista. Samalla tavalla voi lähettää sähköposteja toisten nimissä.

Viestintäviraston tietoturva-asiantuntija Antti Kiuru on julkisuudessa kertonut, ettei numeron kaappaus onnistu jokaiselta kotikäyttäjältä, mutta tähtitiedettä se ei ole.

- Viesti lähetetään ohjelmistolla, johon valitaan, miten lähettäjän numero näytetään. Lisäksi netissä on maksullisia palveluita, joissa numeron voi määritellä itse. Samalla tavalla sähköpostiviestiä lähettäessäänkin voi määritellä osoitteensa toiseksi, hän selventää.

Laturi tähdentää, ettei eduskunnan atk-tuella tai Elisalla ole asian kanssa mitään tekemistä.

Viestissä luki: "VAALITITEDOTE: (Timo) Soini ei ole ehdolla HKIssä. Timo suosittelee Juhani Mönkkönen 137 että mahd. moni Peruss menee läpi."
  • Vaalit 2011

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    4. 4

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    8. 8

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    9. 9

      Jääkaappi syttyi tuleen Pohjois-Karjalassa – koko rakennus tuhoutui

    10. 10

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    4. 4

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. Näytä lisää