Lyydia, Lyyli

Vaalit 2011

Valikko

Katainen hallitusneuvotteluista: Mahdollisuuksien taidetta

Kokoomuksessa ennakoidaan, että tulevista hallitusneuvotteluista ei selvitä helpolla.
Monet vaalivoittoa juhlineet puoluevaikuttajat pitävät selvänä, että Jyrki Kataisen johtamissa neuvotteluissa ovat kokoomuksen lisäksi mukana ainakin perussuomalaiset ja SDP.

Kolme suurinta puoluetta tarvitaan mukaan, jotta uudelle hallitukselle saataisiin eduskunnassa riittävän vahva enemmistö.

Katainen itse oli vielä puolilta öin yhtä toiveikas kuin aiemmin illalla.

– Politiikkojen tehtävä on ratkaista asioita eikä luoda uusia riskejä. Tämä vain on mahdollisuuksien taidetta, Katainen sanoi.

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mielestä vaikeutta lisää jo sekin, että nyt mukaan tarvitaan kolme neljästä suuresta, kun aiemmin riitti kaksi kolmesta suuresta. Lisäksi perussuomalaiset on monissa asioissa hyvin eri linjoilla.

Veteraanipoliitikko Pertti Salolainen ennakoi, että edessä on värikäs kausi, kävi hallitusneuvotteluissa miten tahansa.

– On aivan sama, ovatko perussuomalaiset hallituksessa vai oppositiossa. Tästä tulee vaikea kausi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Lähteet: Manchester Arenalla esiintynyt Ariana Grande ”hysteerisessä tilassa”

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. 6

      Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      WP: Donald Trump pyysi kahta viranomaista kiistämään tiedot Venäjä-yhteyksistä

    9. 9

      Silminnäkijät kuvailevat Manchester Arenan kaaosta: ”Turvamiehet juoksivat ulos samalla tavoin kuin fanit”

    10. 10

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Lähteet: Manchester Arenalla esiintynyt Ariana Grande ”hysteerisessä tilassa”

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. Näytä lisää