Merja

Vaalit 2011

Valikko

Rahahuolet iskivät vaalien alla - keskustalla vaikeuksia lainan kanssa

Keskustalla on vaalien aattona ongelmia hakemansa suuren rahalainan kanssa.
Puoluesihteeri Timo Laaninen myönsi lauantaiaamuna, että "paperisotaa on pitänyt jumpata".

- Puoluehallitus päätti viime kokouksessa ottaa puolen miljoonan euron lainan, josta parisataatuhatta menee vanhojen lainojen uudelleen järjestelyille. Vaalikampanjalle puolue tarvisisi 300 000 euroa, Laaninen sanoi.

Lainan kanssa käydään kuitenkin edelleen kamppailuja.

- Tämä liittyy siihen, että kymmenen vuotta sitten puoluetoimisto muutti Apollonkadulle. Meillähän on sellainen omistusjärjestely, että Maaseudunsäätiö omistaa huomattavan osan tiloista. Puolue omistaa omat tilansa. Sieltä on sitten löytynyt kymmenen vuoden takainen panttauspaperi säätiön puolelta. Sitä nyt sitten pähkäillään, Laaninen valottaa.

Puoluesihteeri ei myönnä, että panttauspaperi olisi esteenä lainan saannille.

- Se on pieni järjestelykysymys. Kyllä meillä vakuudet löytyy muullakin tavalla.

Helsingin Sanomat kertoi viikko sitten tiistaina, että keskustan vaalibudjetin piti jäädä 800 000 euroon, eli noin puoleen edellisestä eduskuntavaaleista. Laaninen kertoi lehdelle, että summa kipuaa kuitenkin lähelle miljoonaa euroa.

Keskusta käyttää varainhankinnan lähteinään lahjoituksia, seminaareja ja yrittäjätapaamisia. Helsingin Sanomien mukaan puolue tiedotti maaliskuun puolivälissä saaneensa yli 1500 euron taloudellisia tukia yhteensä 76 000 euroa. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. 6

      Perussuomalaisten uusi kulttuuriministeri on Sampo Terho

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Venäläinen sota-alus törmäsi karjalaivaan ja upposi Mustallamerellä

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. Näytä lisää