Leevi

Vaalit 2011

Viimeistä viedään - "Vaalitulos täysi arvoitus"

Julkaistu:

Kansanedustajaehdokkaat yrittävät vielä tänään haalia äänestäjiä uurnille.
Puolueiden puheenjohtajat kiertävät pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla kampanjoimassa. Poikkeuksena on SDP:n Jutta Urpilainen, joka kampanjoi kotiseudullaan Kokkolassa ja Pietarsaaressa.

Sunnuntain eduskuntavaaleista on tulossa ennätysjännittävät. Mielipidemittausten mukaan kolmen suurimman puolueen kannatus on hyvin lähellä toisiaan. Asemiaan hieman menettäneet perussuomalaiset ovat edelleen aivan kannassa.

- Lienee päivänselvää, että perussuomalaiset tulevat ottamaan vaalivoiton, vaikka sen suuruus on vielä arvoitus, sanoo politiikan tutkija Ville Pitkänen.

Hänen mukaansa puolue saattaa nyt aktivoida ihmisiä, joita politiikka ei ole aiemmin kiinnostanut. Perinteisesti laiskimpia äänestäjiä ovat olleet nuoret.

- On vaikea sanoa, mihin ikäryhmään he lopulta vetoavat. Vaalitulos on vielä täysi arvoitus, hän sanoo.

Pitkäsen mukaan ennustamisen vaikeus kuvaa vaalien erikoista asetelmaa, johon kuuluu myös euroalueen kriisistä kumpuava vaalikeskustelu.

- Kun vuoden 2007 vaaleissa puolueet määrittelivät vaalien agendan, nyt mentiin kotimaisen agendan mukaan, niin nyt tällainen ulkopuolinen aihe on ollut tosi paljon esillä.

Hänen mukaansa ulkomaiset intressit eivät ole koskaan aiemmin hallinneet vaalikeskustelua yhtä vahvasti.

- Tässä valossa nämä vaalit ovat ainutlaatuiset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    2. 2

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

    6. 6

      Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

    7. 7

      Skimmauslaitteita ilmestyy nimenomaan bensa-asemille – jippo on kortin magneettijuovassa

    8. 8

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    9. 9

      Useita blogikohuja aiheuttanut Hanna Sumari jälleen kipakkana lasten rokottamisesta: ”Millä voisi takoa järkeä ihmisten päähän?”

    10. 10

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    4. 4

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    9. 9

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    10. 10

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    2. 2

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

    6. Näytä lisää