Mauno, Maunu

Vaalit 2011

Yle: Perussuomalaisten kannatus laskuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Ylen mukaan perussuomalaisten kannatus on pudonnut viime vuoden lopun lukemiin.

Ylen Uutisten huhtikuun mittaus antaa perussuomalaisille 15,4 prosentin suosion.

Kokoomusta puolestaan kannattaa 21,2 prosenttia vastanneista.

Kuukauden aikana kokoomuksen kannatus on noussut 1,1 ja keskustan 0,5 prosenttiyksikköä. SDP:n suosio on pudonnut 0,1 ja perussuomalaisten 1,8 prosenttiyksikköä.

Ylen mukaan perussuomalaisten yli vuoden jatkunut kannatuksen vahva nousu näyttäisi kääntyneen laskuun.

Viime eduskuntavaaleihin verrattuna tulosparannusta on kuitenkin vielä yli kymmenen prosenttiyksikköä.

SDP:n puoluesihteerillä Mikael Jungnerilla on näkemys, mistä persujen lasku johtuu.

- Todennäköisesti kyse on siitä, että kunto loppui kesken. Perussuomalaiset on Timo Soinin luomus hyvässä ja pahassa. Nyt Soini on joutunut juoksemaan pitkin kenttää, eivätkä letkaukset enää toimi, Jungner sanoi IS:lle.

Taloustutkimus teki haastattelut 22. maaliskuuta -13. huhtikuuta.

Virhemarginaali suurimpien puolueiden osalta on noin 1,4 prosenttiyksikköä.

Ota kantaa

Kantaako Soini-huuma vaalipäivään asti?

Kyllä 52% Ei 48%
Ääniä yhteensä 22232

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    2. 2

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    3. 3

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    2. 2

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    3. 3

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

    6. Näytä lisää