Elviira, Elvi

Vaalit 2011

Valikko

Erkki Tuomioja poliisiauton takapenkillä - katso kuva vuodelta 1970

Julkaistu:

Useat lukijat ovat toivoneet Takavuosien staili -sarjaan kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd) nuoruudenkuvia. Täältä pesee!
Tuomioja tunnettiin nuorena vasemmistolaisena opiskelijaradikaalina. Ilta-Sanomat kertoi 24. kesäkuuta 1970, kuinka Tuomioja pidätettiin, kun hän oli osoittamassa mieltään Persian shaahin ja shaahittaren vierailun aikana Helsingissä.

Lehdessä julkaistiin kuva, jossa Tuomioja vilkuttaa poliisiauton takapenkiltä.

"Kymmeniä mielenosoittajia kerättiin samanaikaisesti poliisiautoihin. Kalastajatorpalla eivät Mustat Maijat enää riittäneet, ja poliisit raahasivat 40 nuorta linja-autoon. Esplanadipuistossa pidätettiin keskipäivällä kaksi kaupunginvaltuutettua, Erkki Tuomioja ja Ilkka Taipale", IS kertoi.

Tuomioja ja Taipale olivat osoittaneet mieltään kaupungin tarjoamaa lounasta vastaan.

"Sortoa ruokitaan kaupungin verorahoilla", kuului heidän iskulauseensa.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tuomioja osallistui radikaaliin toimintaan. Oikella näkyvässä kuvassa Tuomioja osallistuu Vanhan ylioppilastalon valtaukseen marraskuussa 1968. Toisessa kuvassa Tuomioja osoittaa mieltään 1969.

Tuomiojan poliittinen toiminta alkoi 1960-luvulla Teiniliitossa ja ylioppilaskunnassa. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän aloitti 1969 ja eduskunnassa 1970.

Tuomioja siirtyi 1979 Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi ja palasi eduskuntaan vuoden 1991 vaaleissa. Myöhemmin Tuomioja on toiminut muun muassa johtotehtävissä SDP:n eduskuntaryhmässä, kauppa- ja teollisuusministerinä sekä ulkoministerinä.

Sarjassa esitellään "arkiston helmiä" tunnetuista poliitikoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. 6

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    7. 7

      Selänne sai tutkaparinsa kaverikseen Hall of Fameen – kansa riemastui ja mukaan mahtui hauska paljastus

    8. 8

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    9. 9

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    10. 10

      BB-talossa syttyi järkyttävä rähäkkä – turvamiehet ryntäsivät paikalle: Tapahtumaketjulle karu päätös

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    10. 10

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. Näytä lisää