Iivari, Iivo

Vaalit 2011

"SDP on hukassa, puolueella johtajaongelma" - Urpilainen ei hätkähtänyt väitteitä

Julkaistu: , Päivitetty:

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vieraili tiistai-iltana MTV3:n suorassa vaalitentissä.
MTV3 lähetti puheenjohtajatentin suorana kello 19.10-19.30. Ohjelman juonsivat toimittajat Matti Maunu ja Eeva Lehtimäki.

Maanantaina samassa lähetyksessä toimittajat laittoivat perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin tiukoille provosoivaan tyyliin.

Sama, ohjelman konseptiin kuuluva tyyli jatkui Urpilaisenkin kohdalla.

Häneltä tivattiin vastausta väitteisiin, joiden mukaan "spd on hukassa, oppositiopolitiikka on ollut lähinnä räksytystä ja kansan kosiskelua ja puolueella on iso johtajaongelma".

Urpilainen ei kysymystä hätkähtänyt.

- Sdp on menossa vahvasti eteenpäin, hän vakuutteli ja jatkoi:

- Minusta on myös hienoa, että sdp:n veteraanipoliitikot haluavat olla mukana kampanjoimassa oikeudenmukaisuuden puolesta.

Urpilainen ei antanut suoraa vastausta kysymykseen, joutuuko hän jättämään paikkansa puolueen johdossa, jos sdp jää vaaleissa kolmanneksi.

- Galluptulos (tuorein) antaa uskoa siihen, että vahva taistelu tulee kantamaan meidät ykkössijalle. Kaikki on mahdollista, kolme suurinta puoluettahan ovat virhemarginaalin sisällä, hän huomautti.

Eduskuntavaalit pidetään sunnuntaina 17. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    5. 5

      Kaksi Turussa puukotettua yhä tehohoidossa – epäillyn siirtoa Hämeenlinnaan pohditaan vielä

    6. 6

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    9. 9

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    10. 10

      Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    4. 4

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    9. 9

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    10. 10

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    5. 5

      Kaksi Turussa puukotettua yhä tehohoidossa – epäillyn siirtoa Hämeenlinnaan pohditaan vielä

    6. Näytä lisää