Miia, Mira, Mirva

Vaalit 2011

Valikko

Ministerinsalkkujen jako taas kimuranttia

Kahden viikon päästä vaalipäivän jälkeisen aamun valjetessa suomalaisessa politiikassa kärsitään monenlaisesta päänsärystä.
Hallituspohjan ja hallitusohjelman rakentamisen lisäksi otsasuonta tykyttää se, millä tavalla ministeripaikat jaetaan.

Ministeriöitä on pääministerin vetämä valtioneuvoston kanslia mukaan lukien 12, mutta ministerien määrää laki ei nykyään enää rajaa.
Vuoden 2003 vaalien jälkeen muodostettuun Anneli Jäätteenmäen (kesk.) hallitukseen tuli 18 ministeriä. Silloin ensimmäistä kertaa hallitukseen nimitettiin yhtä monta mies- ja naisministeriä.

Monen osan yhteensovittamista

Neljä vuotta sitten Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallitukseen ministerinsalkkujen määrä kasvatettiin 20:een. Näin keskusta ja kokoomus saivat kahdeksan ministerinpaikkaa samansuuruisina ryhminä ja molemmat hallituksen pienpuolueet eli vihreät ja RKP kumpikin kaksi salkkua.

Parillinen salkkujen luku puoluetta kohti helpotti myös tasa-arvotavoitetta. Vihreiden valitessa hallitukseen kaksi naista siihen tuli jopa naisenemmistö.

Näiden vaalien alla salkkujen jakamisesta tasan miesten ja naisten kesken ei ole elämöity. Perussuomalaisten todennäköinen pääsy hallitukseen tuottaa tässä suhteessa päänvaivaa, sillä Timo Soini (ps.) ei ole vielä nostanut esille juuri naisministerinimiä.

Salkkuja jouduttu halkomaan

Neljä vuotta sitten liikenne- ja viestintäministerin salkku jouduttiin halkaisemaan kahtia ja luomaan maahanmuutto- ja eurooppaministerin tehtävä, jotta tehtäviä riitti kaikille. Muutamilla ministerillä on tehtäviä useista ministeriöistä.

Varsinaisia sukkuloita nykyisessä hallituksessa ovat asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) joilla on tehtäviä kolmessa ministeriössä.

Niin keskustassa, kokoomuksessa kuin SDP:ssäkin on valmiutta palauttaa liikenne- ja viestintäasiat takaisin yhden ministerin käsiin. Keskusta rukkaisi nykyisen peruspalveluministerin toimenkuvaa lapsi- ja perheministeriksi.

Vihreillä on haluja nakertaa osa maa- ja metsätalousministerin tehtävistä ympäristöministerille. Keskustassa on vastaavasti aika ajoin väläytelty luonnonvaraministeriötä, joka hoitaisi maa- ja metsätalouden lisäksi ympäristöasioita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    2. 2

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    3. 3

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    4. 4

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    7. 7

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

    10. 10

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    2. 2

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    3. 3

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    4. 4

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. Näytä lisää