Jaakko, Jimi

Vaalit 2011

Valikko

"Poliittinen ajojahti"

Julkaistu:

Everstiluutnantti Jarmo Niemisen (kok) eduskuntavaaliehdokkuus aiheuttaa hämminkiä vaaliviranomaisissa.
Nieminen oli sotilas, kun Helsingin vaalipiirilautakunta vahvisti hänen ehdokkuutensa 17. maaliskuuta. Vaalijohtaja Arto Jääskeläisen tietoon tapaus tuli eilen keskiviikkona.

Hän ei suoralta kädeltä osannut sanoa, onko Nieminen vaalikelpoinen vai ei.

- Asia on hieman monisärmäinen... Perustuslaki sanoo, että kansanedustajaksi ei voida valita sotilasvirassa olevaa henkilöä, Jääskeläinen sanoi IS:lle eilen.

Helsingin vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Timo Erikäinen (kok) sanoo puolestaan, ettei lautakunta kiinnittänyt huomiota Niemisen mahdolliseen vaalikelvottomuuteen.

Niemisestä tulee evp (eronnut vakinaisesta palveluksesta) 1. huhtikuuta. Hämminkiä on aiheuttanut se, olisiko Niemisen pitänyt olla evp jo silloin, kun ehdokaslistat lyötiin lukkoon 17.3.

Jarmo Nieminen kuuli vaalikelpoisuuteensa liittyvistä epäilyistä Ilta-Sanomilta eilen.

- Kaikenlaisia ravanheittäjiä löytyy. Lakimiehille tulkinta on täysin selvä. Laki ei anna tähän tulkintaa. Asia on käyty läpi myös esimiesteni, puoluetoimiston ja puoluetoimisto keskusvaalilautakunnan kanssa, Nieminen sanoi Ilta-Sanomille eilen.

Ammattisotilas arvioi tuoreeltaan käyvänsä vastahyökkäykseen.

- Muutan vaalitaktiikkani ja aloitan hyökkäyksen ja puolustan itseäni. Kyse on poliittisesta ajojahdista. Minä olen noudattanut vain lain kirjainta, hän sanoi.

Nieminen pitää syntynyttä asetelmaa omalta kannalta "epäreiluna".

- Joudun taistelemaan näkymätöntä vihollista vastaan. Toisaalta uskon, että saan tästä vaan lisää kannatusta.

Jos joku tekisikin valituksen Niemisen vaalikelpoisuudesta ja oikeus toteaisi hänet vaalikelvottomaksi, kovin suurta kokonaisvahinkoa ei asiasta vaalijohtaja Jääskeläisen mukaan aiheutuisi.

- Silloin ehdokas vaan putoaa listalta, ja hänen saamansa äänet jaetaan listan sisällä muiden ehdokkaiden kesken suhteellista vaalitapaa noudattaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    4. 4

      Tuore tutkimus paljastaa järisyttävän todisteen huippusuositun lajin vaaroista aivoille

    5. 5

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    6. 6

      Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      Missikaunotar Isabel Ljungdell julkaisi kuvan suihkusta – onko rohkea topless-kuva liikaa? Joutui aiemmin ongelmiin

    9. 9

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    10. 10

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    4. 4

      Tuore tutkimus paljastaa järisyttävän todisteen huippusuositun lajin vaaroista aivoille

    5. 5

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    6. Näytä lisää