Jarkko, Jere, Jarno

Vaalit 2011

Valikko

Vaalimuistoja: Happomies iski äänestyspaikoille - kondomi apuna

Julkaistu:

Syövyttävää happoa käyttänyt mies iski ainakin kolmelle äänestyspaikalle Rovaniemellä, Ilta-Sanomat kertoi 18. maaliskuuta 1991.

Mies pudotti happoa Saarenkylän, Ounasrinteen ja Narkauksen äänestyspaikkojen vaaliuurniin. Ainakin seitsemän äänestyslippua tuhoutui kokonaan ja kymmeniä osittain.

Vuonna 1947 syntynyt happomies joutui Saarenkylässä käsikähmään vaalitoimitsijan kanssa, jolloin happoa roiskui myös toimitsijan päälle. Molempien vaatteisiin syöpyi reikiä. Myös vaalihuoneiston lattia ja äänestysuurna vahingoittuivat.

- Ainakin Narkauksessa mies oli ujuttanut hapon vaaliuurnaan kondomin sisällä, mutta tapaus huomattiin tuoreeltaan, eikä happo ehtinyt polttaa äänestyslippuja niin, ettei numeroista olisi saatu selvää, Lapin keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Hannes Viiri kertoi Ilta-Sanomissa tuoreeltaan.

Virkavallan kanssa aiemminkin tekemisissä ollut happomies joutui poliisin huostaan. Ilta-Sanomissa arveltiin tuoreeltaan, että miehen käyttämä neste oli todennäköisesti rikkihappoa.

- Mies on kuulusteluissa ilmoittanut syyksi teolleen sen, että hän vastustaa koko nykyistä vaalijärjestelmää ja halusi saada vaalit uusiksi, rikoskomisario Matti Mäyrä kertoi seuraavan päivän lehdessä.

Miten happokondomimiehelle kävi? Lue täältä!

Ilta-Sanomien nettisarjassa kerrotaan pieniä ja vähän suurempiakin tarinoita menneistä eduskuntavaaleista. Muistatko sinä mielenkiintoisen vaalitarinan, jonka olet itse kokenut, kuullut tai lukenut? Vinkkaa alla olevassa kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia osoitteeseen panu.karhunen@iltasanomat.fi.

  • vaalimuistoja

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Nyt rysähti! USA:n kuulajätti pukkasi hirmutuloksen – paras työntö maailmassa 14 vuoteen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. 6

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    7. 7

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    8. 8

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    9. 9

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    8. 8

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Nyt rysähti! USA:n kuulajätti pukkasi hirmutuloksen – paras työntö maailmassa 14 vuoteen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. Näytä lisää