Tuukka, Touko

Vaalit 2011

Valikko

Vaalityömies persupommista: Kannatus kestää vaaleihin

Julkaistu:

Perussuomalaisten vaalityömies Matti Putkonen suhtautuu tyynesti tuoreisiin kannatusmittauksiin.
Hurjin tulos saatiin torstaina Helsingin Sanomien teettämässä gallupissa, jossa perussuomalaiset oli toiseksi suurin puolue 18,4 prosentin kannatuksella.

Ylen mittaus toppuutteli: perussuomalaiset pysyi neljäntenä 17,2 prosentin kannatuksella. Puolueen kannatus oli kuitenkin noussut 0,3 prosenttia kuukauden takaisesta.

Kun IS haastatteli Putkosta, tiedossa oli vain HS:n gallupin tulos.

- Suhtaudun tähän kansaa kunnioittavasti, Putkonen tuumasi galluptuloksesta.

- Kyllä se selvä on, että nyt halutaan muutosta politiikkaan. Kun kolme suurinta puoluetta yrittää nonsaleerata meitä, kiinnostus vaaliohjelmaamme kohtaan vain lisääntyy.

SDP:stä viime kesänä perussuomalaisiin loikannut Putkonen uskoo, että kannatus säilyy 17. huhtikuuta pidettäviin vaaleihin saakka.

- Meidän ehdokkaamme tekevät valtaisaa jalkatyötä ja ovat aitoja itsejään. He kertovat linjansa, eivätkä vilkuile vieraisiin pöytiin.

Perussuomalaiset on saanut kritiikkiä muun muassa siitä, että heidän ehdokkaansa ovat kokemattomia politiikassa. Lisäksi moni on kysellyt, onko perussuomalaisilla tarjota realistisia vaihtoehtoja esittämiinsä epäkohtiin.

Perussuomalaisille on povattu myös sen edeltäjän Suomen maaseudun puolueen kohtaloa. SMP nousi protestiäänien avulla valtaan, mutta 1990-luvulla puolue hajosi erimielisyyksiin.

Mitä perussuomalaiset tekee, ettei puolue kuihdu kokoon kuten SMP?

- Olemme lähteneet siitä, että vaaliohjelmalla ei ole käytettävä ennen 17. huhtikuuta -päivää. Vaaliohjelman mukaan käydään hallitusneuvottelut. Lähdemme siitä, että hallitusohjelmaan pitää saada keskeisiä otteita vaaliohjelmastamme. Jos näin ei käy, jäämme oppositioon, Putkonen sanoo.

- En näe puolueessa hajaannuksen vaaraa. Ehdokkaista 99,9 prosenttia on sitoutunut vaaliohjelmaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Nyt on käsi kädessä: Melania Trump liimautui presidentin kylkeen Sikstuksen kappelissa

    4. 4

      Reuters: Manchesterin iskusta epäillyn isä ja veljet pidätetty – pikkuveli tiesi terrori-iskusta

    5. 5

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    6. 6

      F1-kuskit ihmettelevät Monacon legendaariseen rataan tehtyä muutosta – ”Lennättää auton katsomoon”

    7. 7

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    8. 8

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    9. 9

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    10. 10

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    5. 5

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    6. 6

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    7. 7

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    8. 8

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    9. 9

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    10. 10

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Nyt on käsi kädessä: Melania Trump liimautui presidentin kylkeen Sikstuksen kappelissa

    4. 4

      Reuters: Manchesterin iskusta epäillyn isä ja veljet pidätetty – pikkuveli tiesi terrori-iskusta

    5. 5

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    6. Näytä lisää