Soini, Veini

Vaalit 2011

Väyrynen vedettiin vuotokiistaan - "Onko tämä isänmaallista?"

Julkaistu:

Oppositiopuolue SDP on tuohtunut väitteistä, että sen piiristä olisi vuodettu julkisuuteen salaisina pidettäviä tietoja Suomen tavoitteista EU:n neuvotteluissa.
- Kuka on vuotanut ja mitä tietoja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma tivasi pääministeri Mari Kiviniemeltä (kesk) eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Kiviniemi selitti tarkoittaneensa valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) esille nostamaa tapausta.

Katainen kertoi itse, miten epäily vuodosta oli kerran herännyt tavasta, jolla toimittajat olivat osanneet kysyä häneltä Suomen neuvottelutavoitteista. Häntä ennen eduskunnan suuren valiokunnan kokouksesta oli poistanut joitakin edustajia.

- Kertokaa, mitä on vuodettu ja kuka. Se olisi isänmaallista, Miapetra Kumpula-Natri (sd) jatkoi.

"Onko tämä
isänmaallista?"

Heinäluoma kiisti jyrkästi vuotoepäilyt demareiden piiristä ja tivasi, mitä pääministeri ajattelee ministeri Paavo Väyrysen (kesk) tavasta kertoa julkisuuteen hallituksen EU-ministerivaliokunnan salassa pidettäviä tietoja.

Väyrynen kertoi jo helmikuun alkupuolella, miten valiokunnassa oli tammikuussa keskusteltu ehdotuksesta, että Suomi nostaisi takuunsa talousvaikeuksiin joutuneiden EU-maiden tukemisessa kahdeksasta kuuteentoista miljardiin.

- Onko Väyrysen menettely hyväksyttävää ja isänmaallista, suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd) kysyi.

Kiviniemi väisti kysymyksen. Hän totesi, ettei ole lukenut tämän kirjaa eikä tunne sen yksityiskohtia.

Heinäluoma ei tyytynyt vastaukseen.

- Kyllä nyt  täytyy sanoa suu puhtaaksi, mikä tieto on vuotanut. Ainut, mitä tiedämme, on Väyrysen lausunto, jossa hän kertoo salaisena pidettäviä EU-ministerivaliokunnan kokouksia eikä pääministerillä ole mitään sanottavaa tällaisesta toiminnasta.

"Sanottua ei voi
pyyhkiä pois"

Pääministeri Kiviniemi pahoitteli koko eduskunnan edessä edellispäivän "epäonnistunutta sananvalintaansa" opposition epäisänmaallisuudesta.

Oppositio oli vaatinut Kiviniemeä perumaan syytöksensä. Eräänlainen vastaus tuli nyt.

- Ei sanottuja sanoja saa pois pöytäkirjasta, Kiviniemi sanoi.

Ota kantaa

Oliko Mari Kiviniemen kommentti sopimaton?

Kyllä 50% Ei 50%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    10. 10

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää