Mauno, Maunu

Vaalit 2011

Lipponen lyttää: Katainen nimittänyt itsensä rangaistuskomppanian johtajaksi

Julkaistu:

Entinen SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Paavo Lipponen lyttää EU:n konservatiivijohtajien Helsingin-kokouksen annin.
Lauantaina SDP:n ruotsinkielisen piirin kokouksessa puhunut Lipponen luonnehti konservatiiveja Euroopan rangaistuskomppaniaksi, jonka ainoa ohjenuora on talouskurin lisääminen.

– Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen on puolestaan nimittänyt itsensä rangaistuskomppanian johtajaksi. Konservatiiviset johtajat yrittävät tehdä EU:sta jäsentenvälisen hankkeen – komissio työnnetään syrjään – ja pienistä jäsenmaista uhkaa näin tulla merkityksettömiä vasalleja.

Lipponen kantoi huolta myös maan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä.

– Maassa vallitsee henkinen ja älyllinen taantuma. On tahoja, joiden mukaan meidän tulisi eristäytyä. Tarkoittavatko he, että meidän tulisi suuntautua Baltian maihin – ja palata siihen ilmapiiriin, jossa elimme maailmansotien välisenä aikana?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    9. 9

      Virolahden epäillyt saatiin kiinni – molempia epäillään väkivaltarikoksesta

    10. 10

      Vanhus eksyi päiviksi maastoon Kittilässä – vinssattiin Rajavartiolaitoksen helikopteriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. Näytä lisää