Sami, Samuli

Uutiset

Kati Tervon kolumni: Mielenrauhoitustuotteet tietokirjoina harmittaa

Julkaistu:

Kommentti
Viivakuvien värittämisen väitetään rauhoittavan. Itse en kyllä haluaisi värittää jonkun toisen laatimia kuvia, vaan piirtäisin ne itse. Moni on kanssani eri mieltä, niin valtavan suosittua värittely nykyään on.
Kun elin hippivaihettani 1960-luvun lopulla, piirtelin pikkutarkkoja ja koristeellisia kuvia. Väritin ne kirkkailla puuväreillä. Uppouduin tunneiksi kuvan yksityiskohtien viilaamiseen. Suosin psykedeelisiä kuvioita.

Murkkuvuosien piirrokset palautuivat mieleen, kun huomasin värityskirjavillityksen. Nyt vain ne kuvat piirtää joku muu kuin värittäjä. Tämä joku tekee hyvää tiliä sillä, että ihmisten uskotaan hallitsevan mieltään värittämisellä. Läsnäoloa opetellaan monella tavalla. Ennen sanottiin vain, että istutaanpa alas ja rauhoitutaan.

Uusiin trendeihin hupsahdetaan. Ruuanlaitto, leipominen, nikkarointi ja käsityöt ovat ikimuodikkaita. Käsillä tekeminen on vastapainoa tietosälässä harhailulle. Pelkkä värittäminen tuntuu silti tylsältä. Aikuisten värityskirjojen paratiisilliset piperrykset vaativat pitkää pinnaa, keskittymistä ja aikaa. Niitä suositellaankin tehtäväksi kerralla kymmenen minuuttia päivässä. En lähde arvailemaan, keitä nämä värittäjät ovat. Tuskinpa raavaita miehiä.

Lapsena jokaiselle meistä laitettiin eteen värit ja värityskirja. Väritettävät hahmot esittivät eläimiä, leluja, purjeveneitä, kukkasia, puita ja satuhahmoja. Puuhaa nimitettiin väritystehtäviksi. Ne kehittävät lapsen motoriikkaa. Saadaanpa lapsi myös pysymään hetki aloillaan.

”Eniten harmittaa, että nämä mielenrauhoitustuotteet on luokiteltu tietokirjoiksi.”

Eniten harmittaa, että nämä mielenrauhoitustuotteet on luokiteltu tietokirjoiksi. Ne komeilivat Suomen myydyimpien tietokirjojen viisikossa elokuussa. Enpä haluaisi olla tuoreen tieto-opuksen kirjoittaja näinä värittämisen aikoina. Vuosien työnä syntynyt laatuteos, muistelmat tai sieniopas, ei ohita näitä viihdykkeitä listalla. Ei sitten millään. Sääli.

Jos ihmiset eivät osta kirjaa, kustantaja ei enää tee seuraavaa kustannussopimusta. Kirjan olisi hyvä kustantaa ainakin itsensä, jos voitot jäävätkin haaveiksi. Tietokirjallisuuden myynnin lasku johtuu tekniikan kehityksestä. Tiedonhaku netistä on nopeaa ja ilmaista. Laadusta, saati tietojen oikeellisuudesta, ei vain siellä kukaan anna takeita. Tiedontuottaja jää usein nimettömäksi.

Kirjakauppaliitto voisi kokoustaa ja miettiä tietokirjallisuudeksi määrittelemistä uudestaan. En hyvälläkään tahdolla pysty pitämään värityskirjaa tietokirjana, vaikka se onkin sidottu koviin kansiin ja saanut kirjoille annettavan ISBN-tunnuksen. Tunnus määrittelee sen painetuksi kirjaksi ja myyntitilastointi tuottaa tragikoomista harhaa.

Minua huolestuttaa, mitä ihmiset lukevat tai ostavat kirjakaupasta. Värittäminen ei tyhmistä ihmistä. Se saattaa jopa oikeasti rauhoittaa ja ilostuttaa. Se on jokaisen oma asia.

Ennen ajateltiin, että tuore tutkittu tieto sivistää ja evästää maailmankuvan luomiseen. Tästä käsityksestä en luovu. Tiedon käsittely sopiviksi paketeiksi, tietokirjoiksi, on tärkeää.

Ilman oikeaa tietoa maailmamme värityskirjassa olisi vain kaksi väriä: musta ja valkoinen.

Ota kantaa

Oletko värittänyt aikuisten värityskirjoja?

Kyllä 20% Ei 80%
Ääniä yhteensä 5425

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    6. 6

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    10. 10

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    6. Näytä lisää