Kullervo

Uutiset

Ilkka Kanerva jahtaa vaaleissa historiallista ennätystä

Julkaistu:

Jos Ilkka Kanerva valitaan eduskuntaan huhtikuussa, hänestä tulee Suomen itsenäisyyden ajan pitkäaikaisin kansanedustaja.
Jos Ilkka Kanerva (kok) valitaan huhtikuun eduskuntavaaleissa parlamenttiin, jahtaa hän Johannes Virolaisen ja John Österholmin ennätyksiä pitkäaikaisimpina kansanedustajina Suomessa.

Jörn Donnerista (r) puolestaan tulee maaliskuun lopulla eduskunnan historian vanhin kansanedustaja.

Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja Virolainen oli eduskunnassa vuosina 1945–1983 ja 1987–1991 eli yhteensä 42 vuotta.

Österholmin vuodet eduskunnassa jäivät 41:een, mutta hänellä on kaksi muuta kaksi ennätystä: hänen edustajanuransa kesti yhtäjaksoisesti pisimpään vuodesta 1919 vuoteen 1960, ja lisäksi hänet valittiin neljätoista kertaa peräkkäin parlamenttiin.
Jos Kanerva valitaan huhtikuussa, se on hänelle ”vasta” yhdestoista kerta. Kanerva haalinee ennätyksistä kuitenkin kaksi. Vuodesta 1975 eduskunnassa ollut Kanerva ohittaa Österholmin yhtäjakoisissa edustajavuosissa keväällä 2017 ja Virolaisen pitkäaikaisimpana kansanedustajana seuraavana syksynä.

Konkari nousi kanveesista

Ennätysten siirtymistä Kanervalle voi pitää melkein varmana, vaikka hetki sitten ura politiikassa oli vaarassa.

Huhtikuussa 2008 hän joutui luopumaan ulkoministerin salkusta läheteltyään nuorelle naiselle typeriä tekstiviestejä.

Ylenpalttisten 60-vuotissyntymäpäivien poikimista lahjussyytteistä ja 2012 saamastaan ehdollisesta vankeustuomiosta Kanerva pääsi eroon vasta korkeimmissa oikeusasteissa. Kompastelujen jälkeen häämötti pelko, että vuosikymmenten ura eduskunnassa päättyisi vaaleissa 2015.

Kanerva kuitenkin kömpi kanveesista. Hän lähtee vaaleihin Etyj:n yleiskokouksen puheenjohtajana.
Asema mahdollistaa valtiomiesmäisen esiintymisen ulkopolitiikan asiantuntijana, joka on mukana etsimässä ulospääsyä Ukrainan tapahtumien synnyttämästä EU:n ja Venäjän umpikujasta.

Donner rikkonee ennätyksen

Ennätystä vielä hallussaan pitävä valtioneuvos Johannes Virolainen (1914-2000) on toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten tunnetuimpia suomalaisia poliitikkoja. Hän toimi pääministerinä 1964-66 ja lukuisissa muissa ministerintehtävissä 1950-70-luvuilla. Hän toimi myös eduskunnan puhemiehenä ja oli keskustan presidenttiehdokas 1982.

Ruotsalaista kansanpuoluetta edustanut kouluneuvos John Österholm (1882-1960) oli vuosikymmeniä Helsingin ruotsalaisen työväenopiston johtaja ja Västra Nyland -sanomalehden Helsingin-kirjeenvaihtaja.

Vaikka nykyisen eduskunnan ikäpuhemies Jörn Donner ei ole enää ehdolla seuraavissa vaaleissa, ehtii hän Miina Sillanpään (1866-1952) edelle kaikkien aikojen vanhimmaksi kansanedustajaksi. Ennätystä hallussaan pitävä sosialidemokraatti Sillanpää täytti 82 vuotta vähän ennen viimeisen edustajakautensa päättymistä heinäkuussa 1948. Donner täyttää 82 vuotta helmikuussa.

Sillanpää pysyi tilastojen ikäpresidenttinä peräti 66 vuotta. Donneria vanhempaa kansanedustajaa saanee odotella kauan. Tulevissa vaaleista ehdoilla olevista, nykyisen eduskunnan ikämiehistä Kauko Tuupainen (ps) ja Pertti Salolainen (kok) yltävät Donnerin ikään vasta vuonna 2022.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  5. 5

    Yhdysvaltain uuden maahantulokiellon piirissä jo kahdeksan maata – Pohjois-Korea ja Venezuela listalla

  6. 6

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  7. 7

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  8. 8

    Moottoriurheilu kiellettiin Sveitsissä 60 vuodeksi hirvittävän onnettomuuden takia – ensi vuonna maassa ajetaan formulakisa

  9. 9

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  10. 10

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  6. 6

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  7. 7

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  8. 8

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  9. 9

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  10. 10

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  5. 5

    Yhdysvaltain uuden maahantulokiellon piirissä jo kahdeksan maata – Pohjois-Korea ja Venezuela listalla

  6. Näytä lisää