Teijo

Uutiset

Valikko

Vihdissä kymmeniä koiria ja hevosia pois omistajalta – viranomaiset tiesivät vuosia

Vihtiläisellä tilalla oli nälkäisiä koiria ja hevosia vailla vettä.
Eläimiä otettiin huostaan omistajalta Vihdissä heinäkuussa. Tilalla, jossa huostaanotto tehtiin, oli noin parikymmentä hevosta ja noin parikymmentä jackrusselinterrieriä.

Kaikkia koiria ollut ruokittu kunnolla. Yksi koira oli sairas, ja eläimiä pidettiin epäsiistissä ympäristössä.

- Siellä oli myös laihoja hevosia. Toisilla niistä oli vettä ja toisilla ei, Etelä-Suomen läänineläinlääkäri Jessica Löfgren-Eriksson sanoo Ilta-Sanomille.

Paikalla ei ollut omistajaa vaan henkilö, joka oli lupautunut hoitamaan eläimiä muutaman päivän.

Löfgren-Erikssonin mukaan asiasta on tehty tutkintapyyntö Vihdin poliisille.

Hevosia ei otettu huostaan, koska omistajan tuttavat olivat ehtineet viedä ne pois, kun viranomaiset palasivat tilalle. Noin puolet koirista otettiin huostaan, ja noin puolet on sijoitettu muualle.

Löfgren-Erikssonin mukaan sama henkilö on hoitanut huonosti eläimiä jo vuosien ajan.

- Olen käynyt siellä kolme vuotta. Se on ollut ongelmapaikka. Tilalla on ollut muun muassa ongelmia pitopaikan puhtaudessa ja veden puutetta.

Miksi eläimiä ei ole otettu pois aiemmin, jos ongelmia on ollut?

- Olemme tehneet siellä paljon töitä. Eläinlääkäri on tehnyt hänestä tutkintapyynnön, mutta syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen.

Miten on mahdollista, että omistaja on saanut pitää surkeasti eläimiä vuositolkulla?

- Voi sen niinkin ottaa. Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, että voidaan vain mennä ja ottaa eläimet pois. Ihmisillä on oikeuksia. Heitä ohjeistetaan ja neuvotaan ja käydään tarkastamassa määräajan kuluessa, että asia on korjaantunut.

Voidaanko sanoa, että asia on korjaantunut, jos sama meno on jatkunut vuosien ajan?

- No nyt tila on ainakin tyhjä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. 6

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    7. 7

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    8. 8

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    9. 9

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. Näytä lisää