Teijo

Uutiset

Valikko

Kartta paljastaa hävittäjien määrät: Kukas se onkaan EU:n suurin tuhlari?

IS VERKKOEXTRA
EU-maiden ilmavoimissa on eroja. Talouskurimuksesta huolimatta Kreikka on ylivoimainen ykkönen taistelulentokoneiden määrässä. Vertaile klikattavan kartan avulla hävittäjien lukumääriä.  
Kreikan jälkeen eniten taistelukoneita on Ranskalla, Saksalla, Britannialla ja Italialla. Mitä tummempi väri kartalla, sitä enemmän koneita on.

Joukossa on myös maita, joilla ei lainkaan hävittäjiä. Esimerkiksi Baltian maiden ilmavalvonnan hoitaa sotilasliitto Nato. Kartan tilastoon on otettu huomioon vain taistelukoneet. Valtioilla voi olla tämän lisäksi muun muassa kuljetuskoneita ja helikopterikalustoa.

Kreikan valtavia kalustohankintoja on selitetty Turkin kanssa käytävällä kilpavarustelulla sekä rajavalvonnan tarpeilla. Kumpaakin syytä on kyseenalaistettu erityisesti eurokriisin aikana. Sekä Kreikka että Turkki ovat Natossa, joten sotilaallisen konfliktin uhka on olematon. 

Jos Kreikka olisi käyttänyt puolustusmenoihinsa EU-maiden keskiarvon verran rahaa viimeisen 20 vuoden aikana, valtio olisi kyennyt säästämään peräti 52 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Tällöin Kreikka olisi nyt konkurssin sijasta EU:n keskivertomaiden kaltaisessa taloustaantumassa, arvioi brittiläinen Guardian-lehti.    

Vertaile EU-maiden taistelukoneiden määriä klikkaamalla eri valtioita. Jos kartta ei näy kunnolla mobiilissa, paina tästä:

  • Datajournalismi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. 6

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    7. 7

      Vaimo ilmoitti poliisin kadonneen itsetuhoisessa tilassa – olikin lavastanut kuolemansa ja livahtanut Meksikoon

    8. 8

      Huono ajokeli on aiheuttanut jo useita kolareita

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Sohjoa, lumiukkoja, pyryä... katso lukijoiden kuvat vappuviikonlopun säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    10. 10

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. Näytä lisää