Mauri

Urheilu

58-vuotias britti teki historiaa Riossa – kaikkien aikojen ennätysmies on silti yhä ruotsalainen

Julkaistu:

Rio 2016
Terveysongelmat voittanut Nick Skelton otti esteratsastuksen kultaa Riossa.
Ison-Britannian Nick Skelton, 58, nappasi perjantaina esteratsastuksen olympiafinaalissa kultaa 13-vuotiaalla hevosellaan Big Starilla.

Skeltonista tuli kertaheitolla ratsastuslajien vanhin olympiavoittaja, Iso-Britannian vanhin olympiavoittaja vuosisataan ja toistaiseksi myös Rion vanhin kultamitalisti.

Ruotsin Peder Fredricson otti hopeaa All In -hevosellaan ja Kanadan Eric Lamaze pronssia Fine Ladylla.

Skeltonin ja hänen ratsukkonsa matka Rion olympiakultaan ei ole ollut helppo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Skelton on kärsinyt uransa aikansa monista takaiskuista kuten niskan murtumisesta 16 vuotta sitten ja kroonisesta selkäkivusta. Hänelle tehtiin tänä vuonna lonkan tekonivelleikkaus.

Myös hänen hevosensa Big Star on kärsinyt terveydellisistä ongelmista, ja hevosta on kuntoutettu kahden vuoden ajan.

– Kuntoutus on vaatinut paljon työtä, mutta tiesin koko ajan, että jos saamme hevosen kuntoon, se pystyy tähän, Skelton sanoi The Independent -lehden mukaan.

Skelton aikoo jatkaa uraansa niin kauan, kun Big Star pystyy kilpailemaan.

– Kun se lopettaa, minä lopetan.

– Olin palkintopallilla tunteikas, koska olen niin iloinen siitä, mitä olen saavuttanut. Ja sen tekeminen nyt on uskomatonta.

Vanhin on ruotsalainen

Kaikkien aikojen iäkkäin olympialaisurheilija on Ruotsin Oscar Swahn. Hän kilpaili 72 vuoden ja 281 päivän ikäisenä vuoden 1920 kesäolympialaisissa.

Vuonna 1927 kuollut Swahn voitti kisoissa hopeaa hirviammunnan kaksoislaukauksien joukkuekisassa, joten hän on myös historian vanhin olympiamitalisti.

Vanhin olympialaisissa nähty naiskisaaja on puolestaan Ison-Britannian ratsastaja Lorna Johnstone. Hän kilpaili 70-vuotiaana Münchenissä olympialaisissa 1972.

Muut naisurheilijat eivät ole päässeet lähellekään Johnstonen saavutusta, mutta miehissä iäkkäitä urheilijoita on nähty muutama.

Neljä vuotta sitten Lontoossa kisasi 71-vuotias urheilija, japanilaisratsastaja Hiroshi Hoketsu.

– Ihmiset sanovat, että olen ihme, mutta olen vain tavallinen mies”, Hoketsu sanoi The Telegraphille Lontoossa.

Yahoo-verkkosivustolle hän kertoi puolestaan päässeensä olympiakuntoon elämällä hyvää elämää, pitämällä hauskaa ja tekemällä asioita, joista tulee iloiseksi.

Olympiahistorian nuorin mitalisti, jonka ikä on tiedossa, on Kreikan Dimitrios Loundras.

Hän voitti pronssia nojapuiden joukkuekilpailussa Ateenan olympialaisissa 1896 ollessaan vain kymmenen vuoden ja 218 päivän ikäinen.

Lähteet: The Independet, The Telegraph, Yahoo!, KSAT-TV

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    2. 2

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    4. 4

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    5. 5

      Syyttäjä: Rauhan­turvaaja­veteraani surmattiin mattoveitsellä vessaansa – MTV: 54-vuotias nainen kiistää murhan

    6. 6

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    7. 7

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    8. 8

      Työntekijä jätti laukkunsa kaupan taukotilaan – työkaveri kopioi maksu­kortin tiedot ja pani haisemaan

    9. 9

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    10. 10

      Selvä yhdennäköisyys? Jaajo Linnonmaa julkaisi nuoruuskuvansa – ”Minkä takia laitoit Isac Elliotin kuvan?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    9. 9

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    10. 10

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    2. 2

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    4. 4

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    5. 5

      Syyttäjä: Rauhan­turvaaja­veteraani surmattiin mattoveitsellä vessaansa – MTV: 54-vuotias nainen kiistää murhan

    6. Näytä lisää