Pertti, Albert

Urheilu

Valikko

Sarjajumbo HIFK hyytyi sateessa kotitasapeliin

Tasapeli oli helsinkiläisseuralle pieni helpotus.
Jalkapalloliigan jumbon HIFK:n tuska oli hellittää, mutta se joutui tyytymään pistejakoon FC Lahden kanssa 2–2-tuloksella. Helsinkiläisisännät johtivat ottelua kahdesti.

– En ole tyytyväinen niinkään pisteeseen vaan peli-ilmeeseen. Kolme pistettä olisi kylläkin henkisesti helpottanut, HIFK:n valmentaja Jani Honkavaara pyöritteli.

HIFK on kyntänyt pitkään syvällä, sillä se oli hävinnyt kuusi edellistä peliään yhdellä maalilla. Lahtelaisten kauden seitsemän matkaottelua ovat toistaiseksi sujuneet voitotta.

– Sorruimme perisyntiimme, annoimme taas yhden maalin eteen. Vielä puuttui röyhkeyttäkin, Lahden valmentaja Toni Korkeakunnas kiteytti.

Ennakolta pelätystä fanijoukkojen mahdollisesta kahakoinnista ei ollut peliä ennen tai sen aikana merkkiäkään. Poliisit ja järjestysmiehet näkyivät runsaslukuisina, ehkä rauhoittavaa roolia oli tihkusateellakin.

HIFK:n jääkiekkofanien sekä jää-, käsi- ja jalkapallokannattajien Stadin Kingit -ryhmä vietti 15-vuotissyntymäpäivää kaksijakoisissa tunnelmissa.

Katso ottelun maalit ja kohokohdat yllä olevalta videolta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  2. 2

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  3. 3

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  6. 6

    Lähipäiville luvassa lumisadetta – talvirenkaat kannattaa vielä pitää

  7. 7

    Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

  8. 8

    Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

  9. 9

    Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

  10. 10

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  6. 6

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  9. 9

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  10. 10

    2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  2. 2

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  3. 3

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  6. Näytä lisää