Kuisma

Urheilu

Piquet menetti ajokorttinsa

Julkaistu:

Formula 1 -luokan kolminkertainen maailmanmestari Nelson Piquet on passitettu uudelleen autokouluun.

Piquet, 54, menetti kotimaassaan Brasiliassa ajokorttinsa jatkuvien liikennerikkomustensa takia. Myös hänen vaimollaan Vivianella on kortti hyllyllä samasta syystä.

Piquet'n on osallistuttava 30 ajotunnille ja läpäistävä sen jälkeen vielä tutkinto ennen kuin hän voi saada korttinsa takaisin.

- Meidän on nyt maksettava virheistämme. Kysymys ei ole pelkästään ylinopeuksista. Olen saanut sakkoja kaikenlaisista rikkomuksista, esimerkiksi pysäköinnissä, Piquet kertoi brasilialaiselle uutistoimistolle G1:lle.

Piquet'n poika Nelson Piquet junior työskentelee tällä kaudella Renault'n F1-tallin testi- ja varakuljettajana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  2. 2

    Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

  3. 3

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  4. 4

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  5. 5

    Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

  6. 6

    Nuorta helsinkiläismiestä epäillään 15 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – nuorin uhreista 11-vuotias

  7. 7

    Poliisilla operaatio Pyhäsalmella – ”Ei aiheuta vaaraa ulkopuolisille”

  8. 8

    Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

  9. 9

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  10. 10

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  4. 4

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  5. 5

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  9. 9

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  10. 10

    Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  2. 2

    Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

  3. 3

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  4. 4

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  5. 5

    Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

  6. Näytä lisää