Tuukka, Touko

Urheilu

Valikko

IS-analyysi: Interlagosin ihme

Julkaistu:

Uskomatonta. Se on paras sana kuvaamaan sitä mitä eilen tapahtui. Kimi Räikkönen teki tempun, jota urheiluhullut suomalaiset eivät unohda koskaan. Se oli hunajata, hunajata, sanottaisiin Turussa.

Miksi Kimi on nyt maailmanmestari? Siksi, että Ferrarin taktiikka onnistui Interlagosin radalla täydellisesti, Räikkönen ajoi loistavasti ja Lewis Hamiltonin kädet jäätyivät.

Räikköstä auttoi myös se, että McLaren mokasi pahasti kahdessa viimeisessä kilpailussa. Shanghaissa talli ajatti Hamiltonia aivan liian pitkään loppuun kuluneilla renkailla ja lopulta britti juuttui hiekkaan. São Paulossa kolmen pysähdyksen taktiikka oli virhe. Kahdella stopilla Hamilton olisi saattanut yltää viidenneksi, joka olisi riittänyt hänelle mestaruuteen.

Vähissä olivat he, jotka vielä uskoivat Räikkösen mestaruuteen ennen kahta viimeistä kilpailua. En uskonut minäkään. Tärkeintä oli se, että Räikkönen itse uskoi. Kimi oli jo 17 pisteen päässä Hamiltonista ennen Kiinan ja Brasilian osakilpailuja. Sellaiselta takamatkalta siinä vaiheessa kautta ei ole koskaan ennen noustu mestaruuteen.

Räikkönen on juuri oikea mies ajamaan Ferraria. Kumpaakaan ei parane koskaan aliarvioida. Kimi on aina ollut aivan poikkeuksellinen lahjakkuus. Ferrari puolestaan on talli, joka tekee parasta kehitystyötä kauden aikana. Räikkönen voitti mestaruuden lopulta vain yhden pisteen erolla Hamiltoniin ja Fernando Alonsoon, mutta kauden jälkimmäisellä puoliskolla hän kahmi selvästi eniten pisteitä. Viime talvena Kimi ajoi Nilsiässä moottorikelkkakilpailun salanimellä James Hunt. Se oli enne sille, mitä myöhemmin tapahtui.

Raikulipoika Hunt oli jo 26 pisteen päässä Niki Laudasta kauden 1976 MM-sarjassa, mutta kiipesi mestariksi. Yhtä pitkä matka Räikkösellä oli kärkeen kesäkuussa Indianapolisin osakilpailun jälkeen.

Huntin tehtävää helpotti Laudan karmea onnettomuus Nürburgringillä, jonka jälkeen itävaltalaiselle ehdittiin jo antaa viimeinen voitelu. Myös Hamilton ehti tällä kaudella käväistä Nürburgringin ulosajonsa jälkeen sairastuvalla, mutta yhtään kilpailua hän ei menettänyt.

Ilman Felipe Massalta saatua apua Räikkönen ei olisi nyt maailmanmestari. Brasilialainen teki eilen kotimaassaan juuri sellaista työtä, jossa hän on parhaimmillaan. Ferrarin kakkoskuljettajana.

Totta kai Räikkönen tarvitsi myös onnea. Hän olisi voinut voittaa mestaruuden jo vuonna 2003 ja myös 2005. Niinä vuosina McLarenin epäluotettava auto oli suurin este mestaruudelle. Tänäkin vuonna näytti eiliseen asti siltä, että pari teknistä vikaa maksavat Kimille mestaruuden. Jäämiehen tuuri kääntyi juuri ratkaisevalla hetkellä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  2. 2

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  3. 3

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  4. 4

    F1-kuskit ihmettelevät Monacon legendaariseen rataan tehtyä muutosta – ”Lennättää auton katsomoon”

  5. 5

    Poptähti Ariana Grande peruu kiertueensa: ”Ei pysty esiintymään”

  6. 6

    Reuters: Manchesterin iskusta epäillyn isä ja veljet pidätetty – pikkuveli tiesi terrori-iskusta

  7. 7

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  8. 8

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  9. 9

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  10. 10

    Teemu ja Sirpa Selänne lomalla Saint-Tropezin lämmössä – poseeraavat hempeässä yhteiskuvassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  5. 5

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  6. 6

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  7. 7

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  8. 8

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  9. 9

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  10. 10

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  2. 2

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  3. 3

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  4. 4

    F1-kuskit ihmettelevät Monacon legendaariseen rataan tehtyä muutosta – ”Lennättää auton katsomoon”

  5. 5

    Poptähti Ariana Grande peruu kiertueensa: ”Ei pysty esiintymään”

  6. Näytä lisää