Teijo

Urheilu

Valikko

Armstrongin tapaus puhuttaa edelleen - Liitot ilmiriidoissa

Dopingsotku
Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI on vastannut Yhdysvaltain Antidopingliiton USADA:n  syytöksiin siitä, että UCI ei olisi yrittänyt tarpeeksi hanakasti käräyttää Lance Armstrongia tämän uran aikana.
USADA:n raportti Lance Armstrongista kertoo, ettei UCI tehnyt tarpeeksi ex-pyöräilijän nappaamiseksi. Raportti kertoo UCI:n perustaneen riippumattoman komitean tutkimaan Armstrongin dopingepäilyjä, mutta komitea lopetettiin vain viikkoja myöhemmin.

Eilen Ranskassa USADA:n presidentti Travis Tygart jatkoi samoja syytöksiä puhuessaan dopingtutkimuksesta. Tygart sanoi UCI:n ”pelanneen löysää peliä”.

UCI vastasi tänään syytöksiin kertomalla, että USADA sekä Kansainvälinen Antidopingliitto WADA olisivat myös laiminlyöneet tehtäviään Armstrongin tapauksessa. UCI:n lausunto kertoo, että sen oli mahdotonta jatkaa Armstrongin tutkimiseen perustettua komiteaa, koska USADA ja WADA lopettivat yhteistyön UCI:n kanssa. Lisäksi UCI kertoo lausunnossaan, että USADA ja WADA testasivat niin ikään Armstrongia vuosien ajan löytämättä jälkiä dopingista.

Armstrong on myöntänyt käyttäneensä dopingia ja hänelle on langetettu elinikäinen kilpailukielto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    6. 6

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    7. 7

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    8. 8

      Kasperi Kapanen loukkaantui – tulikuuma suomalaisyllättäjä loisti maratonottelussa

    9. 9

      Mailis Penttilä poseeraa viehkeänä vapputunnelmissa – Katso leipurikaunottaren ohje meheviin munkkeihin!

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    8. 8

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    9. 9

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    6. Näytä lisää