Leevi

Urheilu

Kojonkoski: Mikään ei ole muuttunut

Julkaistu:

Mika Kojonkoski ihmettelee mäkihyppyä intensiivisesti seuraavan Verdens Gangin ”agendajournalismia”
IS tavoitti Mika Kojonkosken lauantaina kommentoimaan VG:n artikkelia.

- Mikään ei ole muuttunut. Jatkan Norjassa kauden loppuun ja liityn sen jälkeen muutosryhmään, Kojonkoski vakuutti IS:lle.

Hän sanoi pitävänsä vastenmielisenä, että asia nousi tällä lailla esille ja haluavansa keskittyä vain mäkihyppyyn.

- Tämä oli agendajournalismia, jossa minusta tehtiin Norjan mäkihypyn seuraavaakin päävalmentajaa. En ole missään nimessä sanonut, että muutosryhmä olisi hajoamassa. Sanoin vain, että olen tietysti pettynyt Westerlundin lähtöön.

Jutun kirjoittaja, Kojonkoskea joka kausi kymmeniä kertoja haastatteleva VG:n mäkihyppytoimittaja Björn Johannessen hämmästelee Kojonkosken puheita.

- Minä nauhoitan haastattelut. Tällä nauhalla Mika päivänselvästi sanoo, että muutosryhmä on (Westerlundin lähdettyä) ”melting down” (suom. sulamassa tai hajoamassa käsiin).

Johannessen puhuu totta. IS kuunteli lauantaina Johannessenin sähköpostittaman haastattelunauhan, jolla Kojonkoski englanniksi puhuu suuresta pettymyksestään Westerlundin lähtöön, siitä miten se voidaan tulkita merkiksi muutosryhmän hajoamisesta sekä kieltäytyi spekuloimasta tulevaisuuttaan tämän kauden jälkeen.

Vaikka Kojonkoski ehkä haluaisikin jatkaa Norjassa, hän ei ole ainoa vaihtoehto, kallein sen sijaan varmasti. Hänen tukijansa, joita riittää, mielestä olisi riski vaihtaa miestä, sillä Norja järjestää kahdet arvokisat putkeen. Ensin MM-kisat Oslossa 2011 ja sen jälkeen lentomäen MM-kisat Vikersundissa 2012.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    7. 7

      Poliisit surmasivat neljä epäiltyä terroristia Espanjassa – kuusi siviiliä ja poliisi loukkaantuivat operaatiossa

    8. 8

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    9. 9

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    10. 10

      Satelliittikuvista heräsi huoli: Havitteleeko Pohjois-Korea ydinasetta, jolla voisi kiertää Yhdysvaltain ohjuspuolustuksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. Näytä lisää