Soini, Veini

Urheilu

Karppinen karsiutui MM-souduissa

Julkaistu:

Yksikkösoutaja Juho Karppinen jäi kolmannessa keräilyerässä kolmanneksi ja karsiutui välieristä MM-kisoissa Karapirojärvellä Uudessa-Seelannissa.

Karppinen soutaa jatkossa C/D-välierässä eli korkeintaan sijasta 13.

Karppinen on MM-kisojen ensikertalainen. Tiistain keräilyissä hän lähti tavoittelemaan paikkaa A/B-välierään eli 12:n joukkoon, mutta vauhti ei ihan riittänyt.

Karppinen hävisi erän voittajalle liettualaiselle Mindaugas Griskonisille 12,25 ja toiseksi tulleelle virolaiselle Tonu Endreksonille 5,55 sekuntia.

- Tuntui jo paremmalta kuin eilen alkuerässä, mutta kovin rennosti ei pystynyt soutamaan radalla olevien aaltojen takia. Tämä oli jo kuitenkin huomattavasti eilistä (maanantai) parempi kisa, joten toivottavasti torstaina on vielä parempi, Karppinen sanoi.

C/D-välieriä on torstaina kaksi. Kummastakin etenee kolme soutajaa C-finaaliin, jossa kilpaillaan sijoista 13-18.

Naisten pariairokaksikko Sanna Stén ja Minna Nieminen soutaa keskiviikkona toisessa keräilyerässä. Erästä selviytyy kaksi parasta A-finaaliin eli kuuden joukkoon.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  2. 2

    Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

  5. 5

    Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

  6. 6

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  7. 7

    Anna Abreu poseeraa erikoisessa kuvassa – stailisti muistelee kolmen vuoden takaista kohuvideota: öljyää laulajan vartaloa

  8. 8

    KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

  9. 9

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  10. 10

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  4. 4

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  2. 2

    Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

  5. 5

    Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

  6. Näytä lisää