Kaapo, Gabriel

Urheilu

Valikko

Suomen nuorten endurojoukkueella kova tavoite

Suomen nuorten lähtökohta enduron MM-joukkuekilpailussa Meksikossa on sama kuin miesten. Vähimmäistavoite on mitali, mutta kultakin on mielessä.

Suomen nelimiehiseen juniorijoukkueeseen kuuluvat Antti Hellsten, Roni Nikander, Lauri Pohjonen ja Lauri Salonen.

Juniorien Euroopan mestaruuden päättyneellä kaudella voittanut Nikander uskoo mitalin olevan täysin realistinen tavoite.

- Kärjen taso on kova, mutta uskon mitaliin. Reitin pitäisi sopia meille.

Nikander myöntää, että kuusipäiväinen kisa vaatii erilaisen lähestymistavan kuin muut kilpailut.

- Kisa on pitkä ja raskas. Alussa pitää ottaa rauhassa, ei voi lähteä samalla tavalla ajamaan kuin MM- ja EM-sarjan kisoissa. Muuten mies palaa loppuun, eikä pyörä kestä.

Hellstenin suurin huolenaihe ei liity kisan pituuteen.

- Lento ottaa päähän. Se on turhan pitkä.

Joukkueella on paikan päälle saapumisen jälkeen kaksi kokonaista päivää, ennen kuin katsastusajot reitillä alkavat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. 6

    SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  9. 9

    Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

  10. 10

    Uuden tv-sarjan budjetti yli 20 miljoonaa euroa: Tältä näyttää uusi laihempi Muumipeikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  8. 8

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  9. 9

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  10. 10

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  9. 9

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  10. 10

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. Näytä lisää