Jaakko, Jimi

Urheilu

Valikko

Suurkiitos ja hyvästi!

Julkaistu:

Tuskin koskaan on potkut saanut jalkapallovalmentaja jättänyt joukkuettaan yhtä komeasti kuin Ari Tiittanen jätti AC Allianssin eilen.

Lähes koko Pohjola Stadionin kolmetuhatpäinen yleisö nousi seisomaan ja antoi Tiittaselle raikuvat aplodit heti, kun erotuomari Petteri Kari oli puhaltanut Tampere United -ottelun päättyneeksi. Ottelu päättyi Allianssin hyväksi 1-0.

Minuutteja kestäneiden aplodien jälkeen seurasivat halaukset omilta pelaajilta ja kädenpuristukset vastustajilta. Sitten Allianssin taustahenkilöt ja vanhat pelaajat pääsivät rutistamaan erotettua päävalmentajaa.

- Pelattiin tämä Arskalle, voittomaalin tehnyt Juska Savolainen sanoi.

Tiittanen, 46, on työskennellyt Allianssin päävalmentajana koko vuonna 2002 perustetun seuran historian ajan. Viime kaudella hän luotsasi ACA:n liigahopealle.

- Olen mielestäni saanut tehdä hyvässä seurassa töitä ja hyvän joukkueen kanssa. Tänään nähtiin, että Allianssi on noussut sille tasolle, jolle olemme halunneet. Minusta tämä on tyylikäs tapa lähteä tästä hommasta, Tiittanen sanoi.

Tiittasen saamat komeat jäähyväiset kielivät paljon siitä, kuinka ihmeissään jalkapalloväki on Allianssin nopeista muutoksista. Seura on ollut uuden omistajan Zheuyn Yen hoivassa vasta kolmisen viikkoa ja nyt sillä on jo uusi toimitusjohtaja, uusi valmentaja ja kuusi uutta pelaajaa.

- Tämmöistä tämä on tänä päivänä ilmeisesti niin yrityselämässä kuin jalkapalloilussakin. Raha tulee ja puhuu. Mielestäni tämä on markkinataloudellinen ratkaisu ja niin olkoon. Jalkapallo tarvitsee rahaa ja jos sitä ja osaavia tekijöitä tulee, niin se on eteenpäin menoa, Tiittanen pohti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  4. 4

    Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

  5. 5

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  6. 6

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  7. 7

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    Hauki puri Joonasta, 28, ahnaasti jalkaan: ”Myöhemmin tuntui kuin olisi puukolla vetänyt viillon”

  10. 10

    Mercedekseltä yllättävä autourheilupäätös

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  4. 4

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  9. 9

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  10. 10

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  8. 8

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  4. 4

    Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

  5. 5

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  6. Näytä lisää