Uuno

Urheilu

Valikko

Jaakko Holkeri jatkaa Hiihtoliitossa: Yksi ääni ratkaisi!

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Hiihtoliiton nykyinen puheenjohtaja Jaakko Holkeri jatkaa tehtävässään ainakin vuoden 2010 loppuun saakka. SHL:n liittovaltuusto äänesti lauantaina syyskokouksessaan Tampereella puheenjohtajasta ja Holkeri sai puolelleen 19 valtuutettua, vastaehdokas Matti Sundberg 18.

- Neljä vuotta sitten voitin Mauri Pekkarisen myös yhdellä äänellä (21-20) eli tiukat taistot ovat tulleet tutuiksi, Holkeri sanoi.

Holkeri, 61, on ollut puheenjohtajana vuodesta 2004. Kausi on kaksivuotinen, syksyllä 2006 hänellä ei ollut vastaehdokasta.

- Äänestys oli salainen, joten en ota kantaa siihen kuka kannatti ja kuka ei. Mutta käytettyjen puheenvuorojen perusteella maastohiihdon ihmiset kannattivat Sundbergia, Holkeri sanoi.

Keskipohjanmaan piirin puheenjohtaja Reijo Alakoski ehdotti Sundbergin, 66, valintaa.

-Tämä on demokratiaa. Maastohiihtoväki tukee tulevaa puheenjohtajaa. Alakoski sanoi.

Kokouksessa vahvistettiin myös liiton talousarvio vuodelle 2009. Tuotoiksi on arvioitu 5 450 000 euroa ja kuluiksi 5 135 000 euroa eli tulos olisi 315 000 euroa voitollinen.

Ennusteen mukaan vuoden 2008 tilinpäätös näyttää noin 300 000 euron tappiota.

- Olemme epäonnistuneet etenkin mäkihypyn varainhankinnassa. Tähän on monta syytä, Janne Ahosen lopettaminen ja Harri Ollin tapaus lienevät ainakin vaikuttaneet, sanoi toimitusjohtaja Jari Piirainen.

Vastuuta lajiryhmille

Piirainen jatkaa toimitusjohtajana ensi kesään saakka, mikäli ei sitä ennen siirry muihin tehtäviin.

- Irtisanomisaika alkaa juosta vuoden alusta. Siitä olen varma jo nyt, että mahdollinen tuleva työ ei ole liiton toiminnanjohtaja tai mikään muukaan vastaava tehtävä, Piirainen täsmensi.

Hiihtoliiton johtokunta päätti jo perjantaina yhdeksän työntekijän irtisanomisesta. Lajiryhmien toimintaa halutaan hajauttaa ry-muotoon, alppilajit toimivat tässä muodossa jo vuoden 2009 alusta alkaen.

- Eri lajiryhmät miettivät nyt kukin sitä, että minkä laajuista toimintaa haluavat jatkossa. Valta ja vastuu siirtyvät liitolta lajiryhmille, Holkeri sanoi.

Suoraan Hiihtoliiton alaisuuteen jäävät vuodeksi 2009 maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty. Vuoden 2009 toimintansa aloittava alppilajien Skisport Finland ry jatkaa SHL:n jäsenenä.

- Valiokuntien pitää nyt valmistella ja tehdä pohjatyö ry-muotoon siirtymisestä. Mitään tarkkaa aikataulua tälle työlle ei ole. Hiihtoliitto voisi tulevaisuudessa toimia myös näiden kahden muun lajiyhdistyksen katto-organisaationa, Piirainen sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  2. 2

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  3. 3

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

  8. 8

    Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

  9. 9

    Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

  10. 10

    Ei enää koskaan matkalaukkuun vuotanutta kosmetiikkaa! Kuva paljastaa nerokkaan niksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  2. 2

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  3. 3

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. Näytä lisää