Irma, Irmeli

Urheilu

Valikko

Teemu Selänne: Peli parani koko ajan

- Tämä oli hyvä alku pelillisesti meidän MM-projektillemme, ja fiilinki joukkueessa on todella hieno, totesi Teemu Selänne Suomen voittoisan kenraaliharjoituksen jälkeen, kun USA kaatui jääkiekkomaaottelussa 4-2.

Alku tosin oli aika tahmeaa. Parin viikon pelaamattomuus kyllä näkyi. Koko ajan päästiin kuitenkin paremmin vauhtiin ja kolmas erä oli jo melko mukavaa peliä, Teemu analysoi.

Yleisö tietysti odotti heti suuria Selänteen, Saku Koivun ja Ville Peltosen ketjulta, mutta aikaa myöten varmasti näytöt kovenevat. Nyt Selänne pamautti ottelussa kerran terävästi tolppaan ja lopulta kolmannessa erässä ylivoimakuvio Koivun kanssa tuotti odotetun maalin.

- Ylivoimaa ei ole oikeastaan ehditty lainkaan vielä hioa. Tiistaina vähän kaavailtiin kuvioita, mutta vasta kentällä ja pelissä ne alkavat todella toimia, lohdutti Selänne niitä joiden mielestä ylivoima ei vielä näyttänyt hyvältä.

- Eihän kisoissa helppoja vastustajia olekaan, mutta on kuitenkin hyvä ettei ensimmäisissä otteluissa ole heti kaikki pelissä. Me tarvitsemme vielä aikaa pelin hiomiseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

  5. 5

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  6. 6

    Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  9. 9

    Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

  10. 10

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  6. 6

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  9. 9

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  10. 10

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

  5. 5

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  6. Näytä lisää