Minja, Miisa

Urheilu

Sveitsi selätti Togon

Julkaistu:

Sveitsi tarrasi jatkopaikkaan jalkapallon MM-turnauksessa nujertaessaan G-alkulohkon ottelussa Togon 2-0 (1-0).

Avausottelussaan maalittoman tasapelin Ranskaa vastaan puolustanut Jakob Kuhnin valmentama sveitsiläisryhmä hyökkäsi hanakasti Togoa vastaan, ja hyvällä tuloksella. Voitollaan Sveitsi tarrasi tiukasti kiinni jatkopaikkaan. Toisen perättäisen ottelunsa hävinnyt Togo sen sijaan ei pääse 16 parhaan joukkoon.

Sveitsiläisten voiton sinetöivät Rennesin hyökkääjä Alexander Frei ottelun 16. minuutilla ja Leverkusenin keskikenttämies Tranquillo Barnetta 88. minuutilla. Togolla oli ottelussa tukku hyviä tekopaikkoja, mutta Sveitsin maalia vartioinut Pascal Zuberbühler oli Ranska-ottelun tapaan erinomaisessa vireessä.

- Valmentaja teroitti, että toisella jaksolla on saatava lisää maaleja, ja niin myös tehtiin. 2-0-voitto oli meille ideaali ajattelen sitä, kuinka tiukka tilanne lohkossa on, Frei hehkutti.

- 2-0-voitto antaa meille hieman enemmän toivoa, sillä nyt emme ole pakkovoiton edessä Etelä-Koreaa vastaan lohkon viimeisessä ottelussa, joukkueen valmentaja Kuhn säesti.

Togolaiset ovat MM-turnauksen mittaan keränneet palstamillejä lähinnä palkkakiistaan pohjanneella lakkouhalla, joka poistui päiväjärjestyksestä ennen Sveitsi-ottelua. Joukkue otti avausottelussaan takkiin Etelä-Korealta maalein 1-2. Sveitsiä vastaan sillä oli mahdollisuutensa, mutta viimeistely ontui.

Togo taisteli

Ottelun paraguaylainen erotuomari Carlos Amarilla oli tiukassa paikassa 33. minuutin kohdalla, kun Lyonin puolustaja Patrick Müller pysäytti rangaistusalueella Arsenalin Emmanuel Adebayorin, joka näytti kaatuvan Müllerin jalkaan. Rangaistuspotkua ei tapahtuneesta kuitenkaan herunut.

- Ei sveitsiläisillä kovin paljon maalipaikkoja ollut, mutta he käyttivät ne tehokkaammin kuin me omamme. Tosin se, että jäimme ilman rangaistuspotkua, oli uskomatonta, Togon Togon saksalaisvalmentaja Otto Pfister kiteytti. (STT-Reuters)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

  3. 3

    70000 ihmistä evakuoitu haljenneen padon alta Puerto Ricossa – täystuho uhkaa: ”Se todennäköisesti tapahtuu hyvin pian”

  4. 4

    Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

  5. 5

    Raju välikohtaus jalkapallon Kolmosessa: Pelaaja löi katsojaa kesken ottelun – silminnäkijä: ”Tippui saman tien”

  6. 6

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  10. 10

    Hulppean ökykotinsa myynyt fitnesskaunotar Eevi Teittinen muuttaa pikavauhdilla Turkuun: ”Kaikki tiet avoinna”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  6. 6

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  7. 7

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  10. 10

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

  3. 3

    70000 ihmistä evakuoitu haljenneen padon alta Puerto Ricossa – täystuho uhkaa: ”Se todennäköisesti tapahtuu hyvin pian”

  4. 4

    Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

  5. 5

    Raju välikohtaus jalkapallon Kolmosessa: Pelaaja löi katsojaa kesken ottelun – silminnäkijä: ”Tippui saman tien”

  6. Näytä lisää