Alma

Urheilu

Valikko

Pekingistä Keskisalolle pitkäaikainen trauma

Julkaistu:

Pekingin olympialaisten 3 000 metrin estekisan väliin jääminen loukkaantumisen takia saattaa jäädä Euroopan mestari Jukka Keskisalolle pitkäaikaiseksi traumaksi. Keskisalo voitti Ruotsi-ottelun estekisan ajalla 8,36,68, muttei varsinaisesti puhkunut ilosta.

- En tiedä, pystynkö koskaan käsittelemään Pekingiä, Keskisalo totesi.

Ennen olympialaisia reitensä esteeseen loukannut Keskisalo kykeni vasta viime lauantaina juoksemaan ilmnan suurempia kipuja.

- Huomasi, ettei ole vieläkään parhaimmillaan. Liike ei ole kohdallaan, Keskisalo tiesi.

Keskisaloa on kaavailtu Suomen kolmikkoon maaottelun lauantaina päättävälle 1 500 metrille.

- On kiikun kaakun, pystynkö siinä auttamaan joukkuetta. Jos pyydetään, niin juoksen, Keskisalo tuumi.

Esteitä olisi tarkoitus juosta maailman kärkivauhdissa ensi perjantaina Brysselin Kultaisen liigan kisassa, johon Keskisalolla on paikka varattuna.

- Päätös osallistumisesta tulee huomenna (lauantaina). Näillä näkymin lähden, mutta terävyyttä pitäisi saada lisää. Pitää päästä ennätysvauhtiin, Keskisalo näki.

Lamauttava olympiapettymys sai monet pohtimaan, onko Keskisalo ura esteiden huipulla ylipäänsä jatkumassa.

- Satsaus on niin totaalista. Höntsäily ei ole mun juttu. Kauden päätyttyä käyn asioita valmentajan kanssa läpi, mutta kyllä mä juoksemista jatkan, Keskisalo lupasi.

  • Peking2008
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  3. 3

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. 6

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  7. 7

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  8. 8

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  11. Näytä lisää

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  3. 3

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. Näytä lisää