Teresa, Tessa, Terttu

Urheilu

Valikko

EM-kisojen tilinpäätös on positiivinen

Suomen EM-joukkue onnistui loistavasti. Odotettiin yhtä mitalia, tuli kolme. Kirkkain kruunu, Jukka Keskisalon estejuoksukulta, tuli upealla taktisella juoksulla.

Tero Pitkämäki ei pettänyt valtavia odotuksia ja Olli-Pekka Karjalaisen hopea taas oli vuosien odotuksen täyttymys.

Jokainen Suomen mitalisteista sai nyt ensimmäisen arvokisamitalinsa. Ja jokaiselta voi odottaa tulevaisuudessa lisää, kun putken pää on auki.

Myös mitalistien takana on joukko, jotka onnistuivat. Huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä laski että onnistujia oli yhteensä 16.

Matti Monosen seipään neljäs tila ja Janne Holménin maratonin seitsemäs sija olivat hyviä pistesijoja, kumpaakaan ei ihan uskallettu edes odottaa. Myös seitsenottelussa nähtiin iloisia suorituksia, kun kaikki kolme naista paransivat ennätyksiään.

Mutta, sitten se mitalien kääntöpuoli. Suurimpia pettymyksiä olivat Pitkämäkeä lukuun ottamatta kaikki keihäänheittäjät, mutta varsinkin Tero Järvenpää. Toinen paha pettymys oli 10-ottelija Jaakko Ojaniemi.¿

Ihan oma lukunsa oli Jonas Hamm, joka keskeytti 1500 metrin juoksun. Alle neliminuuttinen suoritus pitäisi jaksaa loppuun, kun kerran on kisakoneeseen valittu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    MTV: Poliisi tutkii päiväkodissa tapahtuneita pahoinpitelyitä – uhrit 5- ja 6-vuotiaita

  3. 3

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  4. 4

    Jutta Gustafsberg loukkaantui tv-sarjan kuvauksissa – jalka murtui!

  5. 5

    Suora lähetys kello 22: Yhdysvaltojen senaatti harvinaiseen kokoontumiseen Pohjois-Korean takia

  6. 6

    Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

  7. 7

    Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

  8. 8

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  9. 9

    Seinäjokisen teräsvaarin tarina levisi maailmalle – mediajätti osti suomalaisdokumentin: ”Aikamoiset pöhinät käynnissä”

  10. 10

    Onko tässä maailman seksikkäin DJ? 22-vuotiaan Demin vähäpukeiset kuvat villitsevät somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  4. 4

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  5. 5

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  6. 6

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  8. 8

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  9. 9

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  10. 10

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    MTV: Poliisi tutkii päiväkodissa tapahtuneita pahoinpitelyitä – uhrit 5- ja 6-vuotiaita

  3. 3

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  4. 4

    Jutta Gustafsberg loukkaantui tv-sarjan kuvauksissa – jalka murtui!

  5. 5

    Suora lähetys kello 22: Yhdysvaltojen senaatti harvinaiseen kokoontumiseen Pohjois-Korean takia

  6. Näytä lisää