Soini, Veini

Urheilu

Tero Pitkämäki avoliittoon

Julkaistu:

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ja hänen tyttöystävänsä, seitsenottelija Niina Kelo, ovat ottaneet uuden askeleen elämässään. Pariskunta muuttaa vuodenvaihteen jälkeen yhteiseen, Pitkämäen ostamaan asuntoon.

- Olen hankkinut rivitalokaksion Seinäjoelta. Se valmistuu tammikuussa, Pitkämäki kertoi eilen.

Upouudessa asunnossa on tilaa 58 neliömetriä ja se sijaitsee vain seitsemän kilometrin päässä Pitkämäen vanhempien kodista.

- Se on ihan sellainen mukava pikkukoti, Tero kuvailee.

Pitkämäki leireilee Etelä-Afrikassa tammikuun loppuun asti, jonka jälkeen hän ryhtyy muuttopuuhiin. Niinalla on aikaa sisustaa asuntoa jo aiemmin, sillä hän ei lähde mukaan etelänleirille.

- Niina ei todennäköisesti lähde. Hän ei kuulu SUL:n valmennusryhmiin, joten hänen pitäisi kustantaa itse koko leiri.

Toistaiseksi Järvenpäässä asuva Kelo kertoi jo viime kesänä olevansa valmis muuttamaan pois Etelä-Suomesta. Teron mukaan Niina muuttaa kirjansa Seinäjoelle, mutta matkustaa jatkossakin Pohjanmaan ja Järvenpään väliä.

- Niina käy silloin tällöin kotonaan harjoittelemassa, koska hänen äitinsä on hänen valmentajansa.

Pitkämäki lomaili syksyllä Niinansa kanssa Mauritiuksella. Nyt keihäänheittäjä on palannut arkeen ja tekee normaaleja peruskuntokauden harjoituksia. Heittoharjoitukset alkavat joulukuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

  2. 2

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  3. 3

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  4. 4

    Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

  5. 5

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  6. 6

    Yksi kuoli henkilöauton ja rekan rajussa yhteentörmäyksessä Ikaalisissa

  7. 7

    Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

  8. 8

    Barcelonan terrori-iskusta epäiltyä etsitään koko Euroopasta – näin hän pääsi poliisia pakoon

  9. 9

    Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

  10. 10

    Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  10. 10

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

  2. 2

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  3. 3

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  4. 4

    Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

  5. 5

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  6. Näytä lisää