Tuukka, Touko

Urheilu

Valikko

Kari-Pekka Kyrö vaikenee kuulemisen sisällöstä

Julkaistu:

Nelosen hiihtodopingjuttu nytkähti kukonaskeleen eteenpäin tiistaina, kun Valtakunnansyyttäjänvirasto kuuli Hiihtoliiton entistä maastohiihdon päävalmentajaa Kari-Pekka Kyröä. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski vahvisti, että Kyrö on yksi Nelosen dopinguutisten tietolähteistä.

Kyrö itse ei myöntänyt STT:lle olevansa Nelosen lähde. Hän kertoi olleensa Valtakunnansyyttäjänviraston kuultavana, mutta ei halunnut kertoa tarkemmin kuulemisen sisällöstä.

- On Valtakunnansyyttäjänviraston asia vastata noihin kysymyksiin, mutta pitää paikkansa, että olin kuultavana. Jos oikein ymmärsin, siellä oli pääteemana kysymys hiihto- ja lajijohtajien sekä valmennusjohdon osallisuudesta ja tiedoista liittyen maastohiihdon dopingiin, Kyrö kertoi.

Kyrön mukaan tiistain kuulemisessa ei ollut puhetta jatkotoimista.

- Ei ollut mitään puhetta, eikä se ole minun käsissä, Kyrö totesi.

Kysymykseen, onko valtionsyyttäjä oikealla asialla nostaessaan esille jo moneen kertaan käsitellyn dopingasian, Kyrö vastasi moniselitteisesti.

- Kai jokainen ymmärtää, että ei näitä asioita ihmisten ja vapaaehtoisjärjestöjen keskusteluilla hoideta.

"Ei ole elämän ja kuoleman asia"

Valtakunnansyyttäjänvirasto kiinnostui Nelosen dopinguutisten taustoista jokin aika sitten. Taustana kiinnostukselle on vuosikymmenen takainen dopingoikeudenkäynti, joka poiki Suomen Tietotoimiston silloiselle päätoimittajalle ja toimittajalle tuomion.

Jos mahdollisissa jatkotutkimuksissa ilmenee uutta tietoa, joka kumoaa aikaisemman päätöksen, STT:n saama tuomio voitaisiin Rautakosken mukaan purkaa korkeimmassa oikeudessa.

Kyrö ei tiistaina halunnutta ottaa kantaa sen paremmin STT:n oikeudenkäyntiasiaan kuin Nelosen esittämiin väitteisiin Hiihtoliiton 1990-luvun järjestelmällisestä dopingista.Kyrö kertoi osallistuneensa Valtakunnansyyttäjänviraston kuulemiseen ilman suuria tunteita.

- Minulle tämä ei ole elämän ja kuoleman asia. Se ei minua haittaa, eikä minulla ole mitään erityistä intohimoakaan tähän hommaan, Kyrö totesi.

Kyröä ei kuultu epäillyn asemassa. Hänen haastattelunsa nauhoitettiin, ja päätöksiä jatkotoimista virasto aikoo tehdä myöhemmin.

  • Doping
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  2. 2

    Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

  3. 3

    Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

  4. 4

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  5. 5

    Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

  6. 6

    Poliisi ei lähde vielä kaatamaan Espoon karhua – ”Lähtökohta on, että karhu siirtyy”

  7. 7

    Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

  8. 8

    Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

  9. 9

    Poliisi: Kolme miestä pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

  10. 10

    Kommentti: Keskusta haalii itselleen valtaa ja rahaa – jälleen uusi askel

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  3. 3

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  4. 4

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  5. 5

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  8. 8

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  2. 2

    Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

  3. 3

    Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

  4. 4

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  5. 5

    Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

  6. Näytä lisää