Signe, Varma

Urheilu

Motocrossaaja Antti Pyrhönen teloi ranteensa

Julkaistu:

Antti Pyrhönen ja Matti Seistola sortuivat samaan mutkaan motocrossin viidennessä MM-osakilpailussa Italian Mantovassa sunnuntaina. MX2-luokassa ajava Seistola pääsi radan vaikeasta kakkosmutkasta jatkamaan matkaansa. MX1-luokassa ajavan Pyrhösen matkanteko tyssäsi tyystin kakkosmutkaan.

Italialaista SRS-Hondaa kuskaava Seistola kruisaili avauserässä sijalle 23, mutta terästäytyi taktiikkamuutoksen myötä kakkoserässä ja koppasi kauden ensimmäiset MM-pisteensä ajamalla ruutulipulle neljäntenätoista.

- Jäin ensimmäisessä erässä kasan päähän kakkosmutkassa. Se harmitti, sillä olin kuudentena. Pyörä jäi jumiin kaverin kanssa. Se erä meni siinä, Seistola manasi avauserää.

- Kakkoserään tein ihan uuden taktiikan. En pyrkinytkään pysymään kaiken uhalla kärkiporukoissa, kun ajokunto ei sitä edellytä. Turhautumista vältellen otin iisisti ja se tepsi. Ajo parani koko ajan ja kauden ensimmäiset pinnat kolahtivat laariin.

Pikkuluokan voittaja Mantovan radalla oli hallitseva maailmanmestari Antonio Cairoli. Kakkoserän voittanut ja ensimmäisessä neljänneksi italialainen on MM-sarjassa toisena kolmen pisteen päässä kärkipaikkaa pitävästä Etelä-Afrikan Tyla Rattraynistä. Seistola on seitsemän pisteen turvin 33.

Pyrhösellä ei ollut Mantovan radan kakkosmutkassa onnea matkassa. Hyvinkääläinen teloi uudelleen viime vuonna loukkaantuneen ranteensa ja manasi radan kovuutta.

- Tämä on se kuuluisa kakkosmutka, jossa aina kolahtaa. Sain avauserään huonon startin ja ajoin pölyssä puolisokeana kun tömähti. Kaaduin ja piti ottaa käsillä vastaan. Kipeään ranteeseen sattui ja homma oli sillä selvä, Pyrhönen summasi.

- Tiistaina selviää mikä rannetta vaivaa kun käyn lääkärissä. Kipeä se joka tapauksessa on.MX1-luokan voittoon kurvaili kahdesti kolmanneksi ajanut hollantilainen hiekkaspesialisti Marc de Reuver. Voitto oli hollantilaisen uran ensimmäinen MX1-luokassa. Sarjaa johtava italialaispilotti David Philippaerts oli kisan kolmonen.

  • motocross
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

  2. 2

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  3. 3

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  4. 4

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  5. 5

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  6. 6

    Norjalaisvalmentaja vaatii päitä vadille – tiukkoja syytöksiä hiihdon pomokaksikolle dopingkäryjen takia

  7. 7

    Turun puukkoiskun pääepäilty opiskeli kristillisessä opistossa – todistus jäi saamatta poissaolojen vuoksi

  8. 8

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  9. 9

    Therese Johaugin viimeinen takaportti – onko olympialaisiin pääsy sittenkin mahdollista?

  10. 10

    Maailmantähtiä luultiin maahanmuuttajiksi – ovela ”testi” lähti välittömästi leviämään: Olisitko tajunnut?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  4. 4

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  5. 5

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  6. 6

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  7. 7

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  8. 8

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  9. 9

    Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

  10. 10

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

  2. 2

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  3. 3

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  4. 4

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  5. 5

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  6. Näytä lisää