Uuno

Urheilu

Valikko

Tanja Poutiainen on ihmeissään

Julkaistu:

Tanja Poutiainen seisoi yhtenä kysymysmerkkinä maalialueella maailmancupin Cortina d'Ampezzon suurpujottelun jälkeen.

Tilanne ei ole muuttunut pari tuntia myöhemminkään, kun Tanja vastaa puhelimeen.

- Olen aivan kysymysmerkkinä! Hämmästyttävä on maailma, hän sanoo.

Eikä hämmästys helpota, kun hän kuulee, että oli toisen kierroksen hitain.

Kisan voitti Itävallan Nicole Hosp ennen Kanadan Genevieve Simardia ja Itävallan Elisabeth Görgliä.

Poutiainen jäi sijalle 19. Se on hänen huonoin suurpujottelutuloksensa yli kahteen vuoteen. Marraskuussa 2003 hän oli Park Cityn suurpujottelussa 22:s.

Kahtena viime kautena hän sijoittui pujottelussa ja suurpujottelussa aina kymmenen parhaan joukkoon silloin, kun

- Pitää katsoa lasku nauhalta, mutta ei tekniikassa ollut häiriöitä.

Poutiainen sanoo, että tilanne ei ole hauska, mutta ei rupea kuitenkaan maataan myymään.

- Tällainen päivä pistää harmittamaan. Tällaisia tuloksia on tullut ennenkin, ja näistäkin selvitään.

- Tiedän, että osaan edelleen laskea, ja nyt pitää vain ottaa askel kerrallaan ylöspäin. Muistot ja viime kaudella laskemani sijoitukset nousevat arvossaan, mutta tavoittelen samoja sijoja edelleen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP keskeytettiin – IS seuraa

  2. 2

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Lomanviettäjä tankkaa auton nyt varsin edullisesti – toisin oli vuonna 2012, muistatko?

  7. 7

    Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  10. 10

    F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  6. 6

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  10. 10

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP keskeytettiin – IS seuraa

  2. 2

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. Näytä lisää