Mervi

Urheilu

Riihimäellä ajetaan MM-enduroa 2009

Julkaistu:

Riihimäellä ajetaan moottoripyörien enduroajon MM-osakilpailu 13.-14. kesäkuuta 2009. Aiemmin Riihimäellä on ajettu enduron MM-pisteistä vuosina 1995 ja 1997.

- Kisaa on haettu Suomeen joka vuosi ja oli suuri pettymys, että emme saaneet sitä jo täksi kaudeksi, kertoo Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.

Lajin viime vuosien kärkinimi Juha Salminen on tyytyväinen, että lajin suomalaisammattilaiset pääsevät ajamaan MM-sarjaa kotimaassaan ensimmäisen kerran sitten vuoden 2005, jolloin kisattiin Heinolassa.

- Kiva, että päästään taas ajamaan kotikisa. Lisäksi Riihimäellä on aina onnistuttu järjestämään hyvä kilpailu, Salminen sanoo.

Kisajärjestelyistä vastaa Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  2. 2

    Oliver Stonen kohutussa Putin-dokumentissa Suomi esitetään osana Neuvostoliittoa

  3. 3

    Sarjahukuttaja poistui oikeussalista ennen aikojaan

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

  6. 6

    Missä on kansalais­tottelemattomuuden ja lähimmäisen­rakkauden raja? Arhinmäki ja Risikko ottivat yhteen budjetti­keskustelussa

  7. 7

    Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

  8. 8

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  9. 9

    Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: ”Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä”

  10. 10

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  5. 5

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  6. 6

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  7. 7

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  8. 8

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  9. 9

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  10. 10

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  2. 2

    Oliver Stonen kohutussa Putin-dokumentissa Suomi esitetään osana Neuvostoliittoa

  3. 3

    Sarjahukuttaja poistui oikeussalista ennen aikojaan

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

  6. Näytä lisää