Alma

Urheilu

Valikko

Nej, sanoi Zlatan ruotsalaisille

Julkaistu:

Ruotsin jalkapallomaajoukkueen suurimpiin toivoihin Saksan MM-kisoissa kuuluva Zlatan Ibrahimovic, 24, sanoo, ettei anna haastatteluja Ruotsin medialle ennen MM-kisoja. Mykkäkoulu kestää siis kesäkuun yhdeksänteen päivään asti.

Ibrahimovicin agentti Mino Raiola kertoo Aftonbladetissa, ettei hänen suojattinsa puhu kuin maajoukkueen yhteisissä lehdistötilaisuuksissa.

- Hän vastaa vain maajoukkueeseen liittyviin kysymyksiin, Raiola sanoi.

Ibrahimovic antaa haastatteluja myös Juventuksen valvonnassa, esimerkiksi Mestarien liigan otteluiden yhteydessä.

Raiolan mukaan Ibrahimovic ei kerta kaikkiaan pidä haastatteluista. Hänellä on ollut aiemminkin kahnauksia ruotsalaisten kanssa, ja etenkin tv-kanavat ovat aika ajoin olleet boikotissa.

Ruotsalaiset olisivat päässeet Zlatan-ongelmasta eroon jo aikoja sitten, jos Ibrahimovic olisi saanut edustaa Bosnia ja Hertsegovinan maajoukkuetta.

- En olisi miettinyt sekuntiakaan, jos olisin voinut pukeutua Bosnia ja Hertsegovinan maajoukkueen peliasuun, bosnialaisten siirtolaisten poika Ibrahimovic sanoi viime syyskuussa Aftonbladetille. Bosnia ja Hertsegovinan jalkapalloliitto ei ollut Ibrahimovicista kiinnostunut.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  2. 2

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  5. 5

    Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  6. 6

    Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

  7. 7

    Herttuatar Camilla avautui harvinaisessa haastattelussa – vietti kokonaisen vuoden lukkojen takana 90-luvulla: Näin hän selvisi

  8. 8

    Nuorukainen hukkui rantaveteen Pyhäjärvellä

  9. 9

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  10. 10

    Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  4. 4

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  5. 5

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  6. 6

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  7. 7

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  8. 8

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  9. 9

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  10. 10

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  2. 2

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  5. 5

    Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  6. Näytä lisää