Merja

Urheilu

Valikko

Talermo: Olisin ADT:lle hyvin hyvin vihainen

Olympiakomitean puheenjohtaja Roger Talermo myöntää, että olisi suuttunut pahanpäiväisesti, jos Antidoping-toimikunta ADT olisi pimittänyt Olympiakomitealta tietoa samalla tavalla kuin Ville Tiisanojan tapauksessa Urheiluliitolta.

New Yorkista tavoitettu Talermo ei ymmärrä, miten ADT saattoi pimittää tärkeän tiedon Urheiluliitolta, vaikka näyttöä oli kertynyt jo kolmen positiivisen A-näytteen ja yhden testipakoilun verran. Tämä mahdollisti aikapommi Tiisanojan valinnan EM-kisoihin.

- Ehdottomasti Urheiluliittoa olisi pitänyt informoida jo ensimmäisen käryn jälkeen. Positiivisesta A-näytteestä alkava väliaikainen kilpailukielto B-näytteen analyysiin asti on normaali kansainvälinen käytäntö.

ADT:n tiedotuslinja lajiliittojen ja olympiakomitean suuntaan näyttää dramaattisesti kiristyneen sitten viime talven.

- Kun valitsimme urheilijoita Torinon olympiakisoihin, käytössäni oli kaikki testausinformaatio mahdollisia epäselvyyksiä ja epäiltyjä testipakoiluja myöten, Talermo kertoi.

Talermon mukaan huippu-urheilun edusmiesten ja ADT:n tulee mahdollisimman pian istua alas ja puhua asia selväksi.

- Otan tämän pikimmiten puheeksi Olympiakomitean hallituksessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  3. 3

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  4. 4

    Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

  5. 5

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  6. 6

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  7. 7

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  8. 8

    Pekka Rinteen voittovire jatkuu – tähtipuolustaja varasti show’n

  9. 9

    Äiti sai nelijalkaisena syntyneen vauvansa pitkästä aikaa syliin – ”En uskonut, että saisin tyttäreni takaisin tällaisena”

  10. 10

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  4. 4

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  7. 7

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  8. 8

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  3. 3

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  4. 4

    Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

  5. 5

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  6. Näytä lisää