Lyydia, Lyyli

Urheilu

Valikko

Marcus Grönholm voittaa nyt missä vain

Julkaistu:

Marcus Grönholmin esitys Uuden-Seelannin rallissa ei jättänyt mitään sijaa epäilylle. Grönholm on tällä hetkellä maailman paras ralliautoilija.

Maailmanmestari johti kilpailua alusta loppuun ja näytti pystyvän voittamaan erikoiskokeen aina kun halusi. Kymmenen kertaa hän halusi.

Vaikka Grönholm lauantaina teki pienen ajovirheen ja menetti sen takia puoli minuuttia, hänen voittonsa ei ollut uhattuna missään vaiheessa.

- Minusta tuntuu, että Riku (Richard Burns) ei edes yrittänyt voittaa. Hän tyytyi ajamaan vain pisteistä, Grönholm ihmetteli tallitoverinsa asennetta.

Burns sijoittui toiseksi ja jatkaa MM-sarjan johdossa, vaikka ei ole voittanut yhtään kilpailua tänä vuonna. Grönholm on voittanut kahdesti, mutta hänellä ei ole muita pistesijoituksia.

- Tässä näkee, miten epäreilu uusi pistelaskumenetelmä on, Grönholm sanoi.

- Riku on saanut jo vissiin kahdeksan pistettä enemmän kuin hän olisi saanut vanhan pistelaskutavan aikana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Suorassa tv-lähetyksessä huumejutuille hekottanut Reino Nordin käräjille – syytetään huumausainerikoksesta

  4. 4

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  6. 6

    Reuters: Ostoskeskus evakuoitiin Manchesterissa

  7. 7

    Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

  8. 8

    Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

  9. 9

    Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  4. 4

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  5. 5

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  6. 6

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  7. 7

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  8. 8

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  9. 9

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Suorassa tv-lähetyksessä huumejutuille hekottanut Reino Nordin käräjille – syytetään huumausainerikoksesta

  4. 4

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  6. Näytä lisää