Elviira, Elvi

Urheilu

Valikko

Mika Kallio: Ei ollut viikonloppuni

Julkaistu:

Mika Kallio ajoi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Aragonin osakilpailun maaliin 14:ntenä. MotoGP-luokan kisan voitti australialainen Casey Stoner, jolle ykkössija oli kauden ensimmäinen.

Ducati-kuski Kallio oli neuvoton pyöränsä säätöjen kanssa läpi lähes koko viikonlopun, joten juuri jämäsijoja parempaa ei ollut odotettavissa uudella radalla, josta valkeakoskelaisella ei ollut aiempaa kokemusta.

- Saimme aamulla ratkaistua osan lauantain ongelmista. Olin alkukisasta hyvässä vauhdissa ja pystyin tekemään joitain ohituksia, Kallio selvitti.

Kelpo alun jälkeen ohittajasta tuli kuitenkin ohitettava ja Kallio joutui antamaan periksi Hiroshi Aoyamalle ja Colin Edwardsille. Kallio oli lopulta viimeinen maaliin päässyt.

- Ei ollut minun viikonloppuni. Toivoin todella saavani hyvän sijoituksen ensi kisasta Japanissa. Motegin rata on yksi suosikeistani.

Stoner piti pintansa

Kisan voittaneella Stonerilla oli vaikeuksia pysyä radalla vielä aamun lämmittelyssä, mutta itse kisassa hän ajoi varmasti paalulta voittoon.

- Se oli vaikea kisa ja olin ensimmäisten kierrosten ajan hyvin hermostunut aamuisen kolarin takia, Stoner totesi Espanjan televisiolle.

Kotiyleisön suosikki Dani Pedrosa joutui tyytymään kakkossijaan lähinnä heikon starttinsa takia. Espanjalainen ajoi sinnikkäästi Stoneria takaa, mutta ehti maaliin viisi sekuntia tämän jälkeen.

MM-sarjaa selvällä erolla johtava Jorge Lorenzo tipahti viimeisellä kierroksella palkintopallin ulkopuolelle jouduttuaan Nicky Haydenin ohittamaksi.

Marquez keilattiin kumoon

Suomalaisen Ajo Motorsport -tallin Marc Marquezin mestaruushaaveet 125-kuutioisissa kokivat kolauksen heti Aragonin kisan lähdössä. Espanjalainen tuli keilatuksi kumoon ja joutui keskeyttämään.

Ajon toinen kuski, saksalainen Sandro Cortese oli kisan viides. Voittoon ajoi Pol Espargaro.

Marquez on MM-sarjassa kolmantena 11 pistettä kärkimies Nicolas Terolia perässä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

  2. 2

    Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

  3. 3

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  4. 4

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  5. 5

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  6. 6

    Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

  7. 7

    Paul Kariyalta ilkikurinen kuitti yhteydestään Teemu Selänteeseen: ”Hänen ajatuksiaan ei ollut vaikea lukea”

  8. 8

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  9. 9

    Harvinainen video paljastaa, millaista on elämä Isisin pääkaupungissa – kaduilla merkkejä lähestyvästä uhkasta

  10. 10

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  2. 2

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  5. 5

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  8. 8

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  9. 9

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  10. 10

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

  2. 2

    Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

  3. 3

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  4. 4

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  5. 5

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  6. Näytä lisää