Tiina, Kirsi, Krista

Urheilu

Valikko

Suomi-USA: Teurastus vailla vertaa

Julkaistu:

Semmottiis "kiekkomatsi". Suomi oli vahvasti pelissä mukana minuutin verran. Sitten Yhdysvallat pani turbiinit täysille ja hoiteli pelin himaan kymmenessä minuutissa.

Täysin suvereeni ja ihailtavan vahva suoritus nuorelta joukkueelta. He olivat niin valmiita pelaamaan kuin joukkue vain voi olla. Kolikon kääntöpuoli löytyi vastustajan vaihtiaitiosta.

Mitä kaukalossa ihan tarkkaan ottaen tapahtui? Miksi Suomi romahti? Kysymykseen ei saada vastausta milloinkaan, sillä mikään analytiikka ei auta asiassa. Suomi jäi niin raskaasti jalkoihin, että peliä ei edes syntynyt eikä analysoitavaa dataa ehtinyt kertyä.

Vielä 3-0-tilanteessa Leijonat roikkui pelissä mukana, mutta USA teki sen, minkä pohjoisamerikkalaiset joukkueet ovat aina osanneet. Tappoi pelin pois.

Homma oli paketoitu niin nopeasti, että kunnollista kuvaa Suomen henkisestä kantista ei ehditty saada.

Jo toista kertaa tässä turnauksessa Suomi lähti isoon peliin ilman, että oli valmis siihen.

Mistä se kertoo? Siitä, että pelaajat eivät osaa ladata itseään? Vai eikö valmennusjohto osaa? Tshekki-peliin se onnistui. Kaksi päivää myöhemmin olympiavälierään ei. Miten sellainen on mahdollista?

Entä jos Suomi oli valmis? Mutta amerikkalaiset yksinkertaisesti olivat niin paljon parempia kaikilla osa-alueilla, että Suomi näytti huonosti valmistautuneelta. Muistakaa, että Tshekki oli ainakin pykälää heikompi ja hitaampi vastustaja kuin Yhdysvallat.

Suomi oli liian hidas, kiltti ja pehmeä vastustajaan verrattuna. Ehkä kuva on sittenkin oikea. Ehkä ero maailman huippuun on revennyt muutamassa vuodessa noin suureksi.

Pronssiottelu on vielä pelaamatta ja Suomi voi päättää turnauksen mitaliin. Se olisi upea suoritus, mutta ehkä Suomi-kiekolle olisi tehnyt ihan hyvää ottaa Vancouverissa oikein valtiomiesluokan mahalasku.

Tietyllä tavalla siihenkin on vielä saumat olemassa.

  • Vancouver2010
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  3. 3

    Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

  4. 4

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  5. 5

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  6. 6

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  7. 7

    Janni Hussi: ”Peniskuvia tulee viikoittain yli kymmenen”

  8. 8

    Kommentti: Kongressi on asettamassa Trumpille Venäjä-ansaa – Presidentillä on vain kiusallisia vaihtoehtoja

  9. 9

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  10. 10

    Kuljettaja kuoli ulosajossa Orimattilassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  7. 7

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  8. 8

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  9. 9

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  10. 10

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  3. 3

    Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

  4. 4

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  5. 5

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  6. Näytä lisää